perjantai 15. helmikuuta 2013

Tavoitteita ja palkintoja.

Oikeesti mun pitäs olla nukkumassa eikä kirjottelemassa täällä. Asia tuli mieleen niin se on sitten kirjotettava. Kuolema kuittaa univelat. Yhden yön jaksaa vaikka päällään seistä ja mitä muita kliseisiä sanontoja asiaan liittyykään mutta siis...

Ihan ekassa postauksessa tänne taisin kertoa että ensimmäinen tavoite oli pudottaa 16 kg ilman aikarajoja mutta sehän oli valhetta. Oli mulla aika raja, elokuun alkuun vai loppuun. Jompi kumpi.
Tuon tavoitteen saavutin kuitenkin jo kesäkuun alkupuolella eli reilusti aikataulua edellä. Silloin palkitsin itseni rustolävistyksellä. Oltiin syystä jota en muista P:n kanssa Jyväskylässä ja jossain siellä kauppakeskuksessa oli iso mainos että lävistykset 25€ tai jotain ja mä menin pienen yllytyksen jälkeen sinne korun ottamaan. Kyllähän mä kyttäsin tarkkaan ettei se lävistäjä mitään likaisia kamppeita esiin kaivanut. Mutta siis oikein malliesimerkki siitä kuinka harkitaan tarkasti. Not!

Mä en kuollaksenikaan muista mikä oli seuraava välitavoite tai etappi. Olisko se sitten suoraan se 80 kg jonka asetin lopulliseksi tavoitteeksi sillon viime vuoden tammikuussa. Palkinnoksi siitä on tulossa tatuointi johon aikakin on varattu jo maaliskuuksi. Vahvasti epäilen silloin puntarissa tuon lukemana olevan, mutta joskus se on siellä kuitenkin. Tai ainahan voi jatkaa jotain toista kuvaa.
Olin kieltänyt itseltäni uuden kuvan oton ennen kuin tavoite on saavutettu mutta tota kieltoa oon vähän kiertänyt :P Se ei ole uusi kuva jos muokkaa vanhaa :D Vuoden varrella on mustetta tullut lisää ainakin kolmeen kuvaan...


Tämmönen oli ensin...



...ja siitä tuli tämmönen ihana <3


Selässä tällanen ihan kiva...


...joka muuttui tosi kivaksi!

Tää on mun lemppari...


...josta tuli/tulee vielä lempparimpi.
(taitaa tossa kädessä jotain muutosta koon suhteen olla...?)

Ai niin ne tavoitteet. Joo siis aluksi luulin että 80 kg riittää. Tarkemmin kun ajattelin 75 kg ois parempi, sen päätin tän vuoden tammikuussa ja aikaa olis taas sinne elokuun alkuun tai loppuun. Aika maltillinen aikataulu. Koska nälkä kasvaa syödessä niin kuitenkin ois ihan kiva olla indeksiltäänkin normaali painoinen ja mulla se yläraja on 70,6kg. Kuulostaa järjettömän uskomattomalta sinne päästä.
Aluksi mun BMI oli 41.1 ja nyt 30.6 eli kohta mä oon "vaan" ylipainoinen :D

Tavoitteena mun ei ole missään nimessä olla "laiha läski". Mun mielestä on kauniimpaa olla sporttinen, lihaksikas ja mieluummin sitten vaikka vähän indeksi mukaan ylipainoinen kuin joku tuulen nussima vinkuheinä :D

BMI on ihan tyhmä keksintö koska se on keksitty juurikin laihoja läskejä varten eikä urheilijoita tai muita lihaksia treenavia varten. Pyh ja pah pitäisi sanoa tollasille taulukoille ja katsoa vaan mitä peili ja mittanauha kertoo. Mutta siis mä matkaan maltillista vauhtia kohti normaali painoa ja lopulta se palkinto on siinä että olen terve, hyväkuntoinen ja tyytyväinen itseeni.

2 kommenttia:

  1. Hihaton salipaita oli tosi rohkea veto !!
    Mulla on yksi motivaatiosalipaita kaapissa, mutta en ole sitä uskaltanut laittaa salille, vaikka taitaa olla jo sopiva =)
    Nuo sun tatskat on hienoja palkintoja ja kauniita kuvia.
    Indeksit oli hyvä tavoite aluksi, mutta loppujen lopuksi se terve ( ja lihaksikas ) kroppa on ihan parasta. Kun peilissä näyttää hyvältä ja vaatekoko on mieleinen, niin sitten ollaan perillä!
    Mukavaa viikonloppua sulle !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos WB! Se salipaitajuttu oli kyllä huima kokemus, koska se paita on mahasta löysä niin Saara nimitti sen "turvapaidaksi" koska mulla on maha ongelma :D
      Suosittelen sua kaivamaan motivaatiopaidan kaapista ja rikkomaan rajojasi niin että pukeudut siihen paitaan seuraavaksi kun menet salille ;)
      Mukavaa viikonloppua sulle myös! Mulla Viikonloppu kuluukin töissä tällä kertaa!

      Poista