tiistai 9. heinäkuuta 2013

Mörköjä.

Eilen jumppailin selkää ja olkapäitä. Ihan uusia omia enkkoja tein. Liekö sitten sunnuntain pizza antanut vähän poweria hommiin :D

Aamulla mietin, että mitäs tänään sitten ja tulin siihen tulokseen, että viritän musiikit ja Endomondot ja lähden reippaalle kävelylenkille.
Ensin meinasin tuota nauhan lenkkiä joka on noin 10 km pitkä pururatalenkki mutta ajattelin siellä olevan liikaa ötököitä joten suunnittelin sitten toisen reitin.
Endomondon olisin halunnut mukaan ihan mielenkiinnosta jotta saan lenkin pituuden selville mutta enhän mä osannut sitä tuossa "uudessa" puhelimessa käyttää ja toiseksi tuo puhelin ei olisi mahtunut kyytiin kun ei ollut taskuja ja vaikka mulla on sellanen käsivarteen laitetettava irtotasku niin tuo iphone ei mahtunut siihen joten kotiin jäi.
Sykemittarin olisin seuraavkasi leluksi mukaan valinnut mutta ei sitä löytynyt niin ei sitten sitäkään ;)
Avaimet sain mukaan kun viritin ne tissiliiveihin kiinni.

Hmph...

Kaiken kohelluksen jälkeen pääsin lopulta ulos ja muutaman kävelyaskeleen jälkeen homma meni taas hölkäksi ja saman tien muutin taas reittisuunnitelmaa koska halusin sitten sellasaisen matkan jonka jaksan hölkätä alusta loppuun. Harvinaisen helpolta tuntui hölkätä vaikka tosiaan tuota aerobista tulee tosi vähän harrastettua.
Menin sellaisen lenkin jonka olen noin 40 kiloa sitten kävellyt suurinpiirtein 60 minuutissa. Tänään hölkkäsin saman matkan n. 40 minuutissa :)
En kyllä osaa arvoida että kävelisinkö samaa matkaa nyt yhtään sen nopeammin mutta hienolta kuulostaa silti että matka taittui nyt 20 minuuttia nopeampaa kuin ennen ;)

Voikohan tätä kuvaa julkaista...?


Hölkätessäni mietin myös mun mahaa.
Vaikka kuka sanois mulle, että mieti nyt  kuinka paljon se on jo pienentynyt ja kuinka paljon helpompaa oleminen on nyt niin mä en pääse siitä ajatuksesta yli, että toi maha on kamala. Se on iso, ruma ja roikkuva. Tuntuu siltä että mikään maailman jumppa ei tehoa siihen että tuo tosta pienenisi. Hyvin voi hämätä mahan todellista kokoa kun kiskoo housut kainaloihin ja asettuu tietyllä tavalla peilin eteen kuvaa ottamaan.
Mä en osaa sanoin kuvailla kuinka mua ällöttää toi röllykkä joka tuntuu vaan suurenevan päivä päivältä.
Se on varmaan totta että jos yläkroppa ja jalat pienenee koko ajan ja maha sinnikkäästi vaan pysyy saman kokoisena niin tuntuuhan se siltä, että se vaan kasvaa ja kasvaa.
Tää helvetin maha saa mut ihan sekopäiseksi. Mä en jotenkin pysty nauttimaan näistä pudotetuista kiloista kun musta tuntuu vaan ihan järjettömän lihavalle ja vaatteet näyttää tyhmille kun maha on siinä tyrkyllä koko ajan.
Onhan tässä vielä pudotettavia kilojakin ja voisi olettaa, että jotain pienenemistä tapahtuu...toivottavasti.
Jonkun mielestä saatan kuulostaa turhasta valittajalle tän asian kanssa mutta tää on mulle iso ongelma ja tietysti haluaisin päästä jonkunlaiseen sopuun itseni kanssa asian suhteen.


Tai tätä? Näkyykö se maha kuinka paljon?


Muistin myös siellä lenkillä, että tänään olisi ollut mittanauhapäivä... nooh, kuukauden päästä sitten uusi yritys!


Harjoitellaan nyt samalla sitä hymyilemistä! Irvistys!

Oikeasti mulla on pääsääntöisesti hyvä fiilis mutta maha-mörkö on ja pysyy koko ajan. Silloin kun pysähdyn asiaa oikein miettimään niin itkuksi menee koko homma. Niinkuin tänään.
Sitä päivää odotellessa kun osaa itsensä hyväksyä sellaisena kun sillä hetkellä on. Muutoksen avaimet kuitenkin on koko ajan omissa käsissä ja töitä tehdään joten jännä nähä!

8 kommenttia:

  1. Mää ymmärrän sua ja pystyn ihan tosissani samaistumaan pepputilanteeni kanssa. :') Vaikea iloita siitä mitä on saanut aikaiseksi kun jokin asia on niin häiritsevä. Sulla se on maha ja mulla se on nyt peppu. Uskon myös, että jokaisella on joku kroppakompleksi. Ei siinä auta vaikka kuka sanoisi mitä. Itte siinä omassa kropassa silti elää, eikä kukaan toinen. Tsempit meille. Mää uskon, että kovalla työllä me molemmat päästään sinne, missä meidän on hyvä olla omissa kehoissa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos noista sanoista ja ymmärryksestä!

      Mulla ei ole mitään muuta lisättävää kuin että jatketaan harjoituksia ;)



      Poista
  2. Mä ymmärrän ja tähän voidaan palata sitten elokuussa =)
    Oikeesti sitä löysää tulee jäämään...ainakin tänne....ja se veetuttaa tosi pahasti...ei vaatteet päällä mutta muuten.....ja se suhde senkun kasvaa...
    Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että terveydelle olet tehnyt parhaan mahdollisen, todennäköisesti myös itsellesi ja lapsellesi ja tulevaisuudellesi. Joten kyllä se asettuu aikanaan omaan perspektiiviin...tai sitten pitää kävästä kirurgilla....tätä ei kai saisi sanoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä riittää asiaa vaikka kuinka paljon! Tuskin maltan odottaa :)

      Kaikki ajatukset on sallittuja sanoa ääneen täällä mun blogissa ainakin.
      Yksikään vaihtoehto ei ole jäänyt ajattelematta tässä matkan varrella ;)

      Poista
  3. Hehee, tuo avainten yms. juttujen virittely mukaan kesävaatteissa käy kyllä työstä ja vaatii luovuutta :)

    Luulisin, että kyse on juurikin tuosta harhasta, että kun muu kroppa pienenee, niin maha tuntuu kasvavan. Ja mitäs jos se mittanauha näyttäiskin, että kaiken keskellä myös maha pienenee? Toisaalta, ymmärrän tuskan, kaikilla meillä on oma kompleksimme, mulla se on lähinnä alakroppa... Niin julmetun työn olet kuitenkin jo tehnyt, jolla todennäköisesti olet lisännyt vuosia elämääsi, ettei yksi maha voi kaikkea nollata. Toisaan, jos ei muu auta, niin voihan sitä sitten miettiä jopa leikkausta... Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin se meneekin. Paljon on tehty ja paljon on vuosia edessä, enemmän kuin ennen olisi ollut.

      Se on jännä juttu miten nälkä kasvaa syödessä ja sitä tuntuu ettei ole mihinkään tyytyväinen mutta kun asiat laittaa oikeisiin mittasuhteisiin niin yksi maha ei tosiaan kaikkea voi nollata.

      Työmaa on kesken ja talkoot jatkuu. Myös sen suhteen että pääkoppa sopeutuu uusiin kurveihin ;)

      Ja ihan vaan meidän kesken: leikkausta olen harkinnut hyvin vakavasti mutta sen aika ei taida olla kuitenkaan vielä ;)

      Poista
  4. Olemmeko koskaan tyytyväisiä itseemme ulkoisesti?
    Ei vissiin, mutta niinkuin wanna bee sanoikin ,olet tehnyt itsellesi paljon hyvää menetettyjen kilojen myötä.
    Voisihan asiat olla niinkuin ennenkin, mutta ei koska olet tehnyt hirvittävän hienon matkan joka jatkuu oli se mahamakkara nyt sitten millanen lerppa tahansa :D Eiköhän sekin siitä jonnekkin suuntaan pienene, uskon vahvasti oli se keino sitten mikä tahansa. Go tyttö Go !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti naisen osa on aina olla edes vähän tyytymätön omaan ulkonäköönsä ;)

      Kiitos sulle hauskasti muotoilluista totuuden sanoista! Lerppa :D

      Poista