torstai 18. heinäkuuta 2013

Myönnän.

No niin kyllä se nyt vaan on sellanen homma, että nyt loppuu sen puntarin lukemien tiirailu.

Kuten sata kertaa aiemmin sanottu niin painoa on vielä liikaa ja se putoaa pirun hitaasti. Mikä neuvoksi?

  • Lopeta stressaaminen.
  • Luota siihen, että oikeat valinnat tuottavat tulosta ennen pitkää tai pikkuhiljaa!
  • Heivaa vaaka niin pitkälle kuin jaksat ;)
  • Katso peilistä millon on hyvä. Puntari ei kerro koko totuutta kuitenkaan.
  • Nauti siitä mitä olet tähän mennessä saavuttanut.
  • Usko jo ettei tää ole vain unta. -38kg on totta!
Tänään siis menin puntarille joka näytti lukemaksi 77,7kg! Aika hieno luku mutta säälittävän pieni pudotus kahdelle viikolle. Vaivaiset -300g! Pyh ja pah! Toi puntari saa mut helisemään ihan tosissaan joten olkoon. Punnitaan sitten kun tuntuu sille, että jotain on tapahtunut. Kaiken järjen mukaan tapahtuukin. Nyt mun haasteena on vaan luottaa, että homma toimii ja nauttia oikeesti tästä hyvästä olosta.

Ja mähän kylläkin nautin. Mä aion nauttia jumppailusta ja ruoasta sekä hyvästä fiiliksestä. 

Tänään koin ahaa elämysten hetkiä (taas) kun ystäväni luona katsottiin kuvia kesältä 2011. (Otin kuvista kuvat.)

Voi karuselli parkaa :D


No siinä sitten!

Okei, myönnetään... näytän mä aika paljon pienemmältä tänään!

Luulen, että sitä on niin lähellä itseään, että silmät kertakaikkiaan vaan sokaistuu muutokseen. Vaikka sen kuvia katsoessaan huomaa mutta silti. Ihmismieli on omituinen. Mutta nyt mä teen "hartiavoimin" töitä sen henkisenpuolen kanssa. Jännä nähä.


Harmi, ettei älytty ottaa uutta päivitettyä "kaverikuvaa" tänään!
Kävin eilen tutkimusmatkkalla Lidl:ssä. Kyseinen putiikki ei kuulu mun valintoihin kun tarvitsen ruokaa mutta nyt päätin mennä! Olihan siellä vaikka mitä mutta kaikista mielenkiintoisin löytö oli...


Herkullisen näköistä :P
Oli siis pakko kotiin tuo purkki kantaa. Tänään sitä ripottelin valmiin ruoan päälle. Oli ihan hyvää. Tomaatin palat oli kummallisen sitkeitä mutta luulen, että ensi kerralla heivaan johonkin sörsseliin pannulle mukaan niin katsotaan meneekö sitkeys pois.



Tomaatti-sipulisötkötystä alkoi akuutisti tekemään mieli myös :P

Entäs sitten Ronjan tuliaiset? Ronja kävi Porvoossa....

Tervetuloa karkkipäivä :D

8 kommenttia:

  1. Wau. :) Eipä kyllä tunnistais samaksi ihmiseksi noista ennen kuvista. Vaaka on välillä suoraan sanottuna saatanasta! Nimimerkillä 100g sinne tai tänne saa aikaan hermoromahduksen tiettyinä päivinä.. Mut sää näytät upealta! Onnea -38kg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Tässä hommassa on hienoa se, että on olemassa ihmisiä jotka tietää tasan tarkkaan mistä mä puhun.

      Poista
  2. Huima muutos kyllä!
    Mulla on vähän sama ongelma, stressaan vaa'an lukemista ja tuntuu ettei mitään muutosta tapahdu vaikka ihmiset, ketkä näkee mua harvemmin, toteavat joka kerta, että ´´hitto oot taas kutistunu!`` ei vaan mene jakeluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heitetään ne puntarit niin pitkälle kuin pippuri kasvaa ja annetaan peilin ja vaatteiden kertoa totuus :D

      Poista
  3. En oikein ymmärrä miksi ihmiset tähtää aina yhteen tiettyyn painolukemaan, ihan kuin esim tasan 65 kiloa olisi avain onneen. Kaikkein kaunein ihminen on silloin kun kantaa itsensä ylpeänä, rakastaa itseään juuri niin epätäydellisen täydellisenä kun on. Oot aina ollu seksikäs nainen, et vaan oo pystyny näkemään sitä. Anna sen mahan olla, anna sen vaa'an olla, anna niiden kaiken maailman bmi-juttujen (vai mitä ne nyt on) olla ja näe itsesi samanlaisena kuin muut näkee <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mietin tota tiettyyn painoon pyrkimistä jo viimeksi kun ollaan aiheesta ja tulin siihen tulokseen, että suomalainen nainen on keskimäärin kai sen 168cm pitkä jolloin sen normaali painon yläraja on n.70kg...voisiko se olla syy pyrkiä tiettyyn painoon?

      En usko, että kukaan tulee onnelliseksi vain tietyssä painossa ollessaan. Mun kohdalla tietyn painon saavuttaminen on osa tätä projektia, jonka aion enemmin tai myöhemmin saavuttaa. Isoin työ tosiaan tehdään korvien välissä ja se paketti mulla on ihan levällään vielä mutta työstän asiaa :)

      Kiitos, että oot <3

      Poista
  4. Nyt mäkin tänne eksyin!! :) Hihii. Onneks ei otettu uutta kaverikuvaa. Koska mä olen todennäköisesti vaan turvonnut tosta kuvasta! :D Terv. Hannaliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että eksyit tänne <3

      Kyllä me sellanen uus kuva vielä otetaan :D

      Poista