maanantai 22. heinäkuuta 2013

Sieniä.

Kevyen viikon ensimmäinen päivä pulkassa :)

Kävin aamulla rauhallisen 10 kilsaa kävelemässä. Ei yhtään juoksuaskelta. Aikaa meni 1h 40 min ja keksisyke oli 120. Aika rauhallista siis. Sykemittarin otin ihan mielenkiinnosta mukaan.

Ruokailut on mennyt niinkuin kuuluukin tänään mutta silti mulla on ollut ihan tajuton nälkä koko päivän. Jos olisin jotenkin syönyt eilen tai muina edellisinä päivinä normalia vähemmän ymmärtäisin yskän mutta kun olen ihan normaalisti kuitenkin syönyt niin nyt on outoa tämä. No, ehkä tää on jokin tilapäinen häiriö ja menee ohi. Jos ei mene niin tiedossa taitaa olla tankkauspäivä :D

Kivan huomion tein aamulla kun olin tuntevinani, että maha olisi pienempi hieman kuin aiemmin :D En viitsinyt peilistä katsoa mutta se tunne oli aika kiva!

En ole muuten koskaan ennen kerännyt sieniä. En ole koskaan oikein ollut sienien ystävä enkä ole edes viitsinyt opetella niistä mitään tekemään mutta ajat muuttuu, niin minäkin.
Tänään kerättii Suvin kanssa kanttarellejä. Mä en meinannut niitä ensin löytää millään. Tai edes tunnistaa mutta sain lopulta ihan kivan läjän niitä sangon pohjalle. Huomenna meillä syödään jotain sieniruokaa :D

Haluaisiko joku paljastaa parhaan sienireseptinsä? Tai edes toiseksi parhaansa?

Ihan ite keräsin :)
(kai ne on kanttarellejä...)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sinnehän pääsee :D Mennää kimpas joku päivä?

      Poista
    2. Mennään vaan! Ei kyllä mitään hajuaa minne päin muualle kun mettään päin pitää mennä, mut vie siä ni miä juputan?

      Poista
    3. Näin me tehdään. Hankitaan kompassi ja kartta. Tai sitten selvitymispakki jolla selvitään jos ollaan kauan eksyksissä ;)

      Poista