lauantai 4. tammikuuta 2014

JumppaaJumppaa.

Mitä tarvitset lauantai aamuna mukaan kun poistut kotoa ennen seitsemää aamulla?

No kuntosalin 24/7 läpyskän tietenkin!
Ihan huippua et salille pääsee vaikka keskiyöllä
jos siltä tuntuu :D
Viikonloppu aamut on ennen ollut vähän sellasta hääräämistä kun sali ei ole auki mutta kuitenkin olisi jo valmis lähtemään eikä oikein muutakaan osaisi alkaa tekemään! Nyt kun Funfitille pääsee 24/7 niin viikonloppu treenaaminen on toisenlaista kun aamulla jo voi mennä!

Tänä aamuna sali oli seitsemältä tyhjä...
... eipäs, onhan tuolla Saara :D

Kuntosalin muutosjuttujen takia aamujumpat on ollut pois ohjelmasta ja tänään eka aamujumppa uusilla systeemeillä oli pikkusen hakusessa. Pyörittiin ja ihmeteltiin ja todettiin, että aamurytmit ja rutiinit saadaan kohdalleen kun saadaan myös meidän aamujumppa porukka kasaan! 
Vähän hauiksia ja ojentajia oli aamun ohjelmassa.

Jumppakuviakin välillä...
no niin..

Kiva, kiitos hei!
Aamujumpan jälkeen aamukahville tottakai! Muutaman tunnin siinä aikaa kuluttelin vaan olemalla ja läksin työkaverin kanssa takaisin tuonne salille. 
Tänään oli viralliset avajaiset ja tarjolla oli kakun lisäksi näytetunteja eri ryhmäliikuntatunneista. Näytetunnit oli puolen tunnin mittaisia. Käytiin ensin bodycombatissa! Se on ihan huippu kivaa ja hikistä hommaa! Ennen kävin viikottain combat tunneilla mutta kun punttipuolisko alkoi kiinnostamaan eniten niin nuo ryhmäliikuntatunnit jäi lähes kokonaan pois. Toiseksi mentiin kokeilemaan rumbitaa. Se on jonkin sortin tanssillinen lihaskuntotunti. Mä en oo ollenkaan mikään tanssija enkä askelkuvio ihminen joten meinasin puolessa tunnissa ihan tuskastua kun en osunut samaan suuntaan muiden kanssa montaakaan kertaa. Lopuksi tehtiin askelkyykkyjä ja niissä olin parhaimmillani. Siitäkin huolimatta, että nää jalat on huonosti palautuneet. Toimi kuitenkin ihan kivasti kun lihakset kunnolla lämpeni :)
Niin ja en muuten syönyt sitä tarjolla olevaa kakkua ;) Take away kahvin nappasin matkaan kun lähdin kotiin!

Maistuipa ruoka erityisen hyvälle kun kotiin sitten pääsin :P

Kello on kohta vasta viisi joten ei koskaan tiedä mitä sitä vielä tänään keksii ja ehtii mutta illalla on kuitenkin luvassa saunaa ja venyttelyä = saunajoogaa :D

Iloista viikonloppua kaikille ihanille lukijoille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti