lauantai 21. kesäkuuta 2014

Toinen puoli.

Mä meinasin et perustan uuden blogin. Se ois ollu "kääntöpuoli". Kaiken kauniin, iloisen, kimaltavan ja onnistumisen toinen puoli. Sitten ajattelin mä en aloita mitää uutta blogia. Mä kirjotan aiheesta nyt tähän ja jatkan siitä joskus jos siltä tuntuu. On ihmisiä jotka ei voi sietää kun joku "valittaa" koko ajan. Ihan kaikesta ei kuitenkaan "valittamatta" selviä asiat on vaan saatava sanoa ääneen. Välillä ihmisellä voi olla niin paha mieli ettei valoa juurikaan näy mistään vinkkelistä katsottuna. Elämä vaan ei aina ole niin ihanaa mille se näyttää eikä sitä tarvitse mun mielestä edes peitellä mitenkään.
Ihminen voi olla yksinäinen yhtä hyvin parisuhteessa kuin sinkkunakin. On eri asia olla yksin kuin yksinäinen. On ihana viettää välillä koti-iltoja ilman ylimääräistä hälinää ja ihmisä ympärillään. Yksinäisyys taas on tunne joka syö sisältäpäin. Se iskee vaikkei haluaisi. Ulospäin näyttää siltä, että vau kun tolla on kaikki hyvin, sillä on ystäviä, se on vahva, se selviää mistä, kaikista ei ole siihen mitä toi ihminen on tehny jne. Ihaillaan ja taputellaan olkapäähän mutta kukaan ei tiedä mitä tapahtuu sen ihmisen sisällä oikeesti. Ulkokuori on kunnossa mutta se on vaan kuori. Kuoren alla on niin paha olla ettei mitään järkeä. Yhden kerran kun joku oikeasti kysyy mikä fiilis? Se riittää hajottamaan koko hienon kuoren ja tajuat, että olkoonkin ulkoiset puitteet kunnossa mutta jos tajuat, että oikeesti oot ihan hajalla muuten niin jotain tarttis vissiin tehdä.
Tarvitseeko aina selvitä mistä vain? Onko aina oltava se joka selviää ja pärjää? Mitä jos joskus saisi tai voisi vain luottaa siihen, että vaikkei itse jaksaisi niin joku toinen jaksaa kuitenkin. Silloin kun itse ei jaksa niin joku tulisi ja kertoisi, että kyllä asiat järjestyy. Se voi sillä hetkellä tuntua turhalta sananhelinältä mutta se tunne, että joku välittää oikeasti olisi se pointti siinä. Sanotaan ettei ihmiselle anneta enempää kun se jaksaa kantaa. Mä oon erimieltä.
Onhan asioilla aina tapana tavalla toisella selvitä mutta kuinka kauan sitä pitää odottaa? Milloin voi vaan olla ja nauttia elämästä ilman jatkuvaa raastavaa tunnetta rinnassa? Onko tää normaalia? Monet sanoo että sellasta se on. Koita kestää. Iteppähän oot tiesi valinnut. Taas mä oon erimieltä. Jos samat asiat toistuu kerta toisensa jälkeen ja huomaat taas tehneesi asioita ilman, että mistään on ollut mitään hyötyä. Kuinka paljon pitää vaan kestää? Kuinka kauan paketti pysyy kasassa edes silmänlumeeksi?

Kävi mitä kävi mutta arkena olisi seuraa ja juttuseuraa vaikka muille jakaa. Sitten tulee juhla tai huoli. Ketään ei näy missään. Asiat toistuu tässäkin samalla lailla vuodesta toiseen. Sitten olet jo oppinut pitämään suusi kiinni. Kun kuitenkin lopulta olet taas yksin.

Mä ymmärrän että tää kirjotus on ihan sekava ja ärsyttävä kun en kerro mikä sitten vaivaa. En halua kertoa tarkemmin mutta jotain piti saada sisältä ulos. Jos se helpoittais.

Ps. En halua kirjoituksellani loukata niitä kaikkia ihania ihmisiä jotka elämässäni on tavalla tai toisella osallisina. Toivon, että myös te tärkeät saatte siitä ajatuksesta kiinni mitä tarkoitan <3

13 kommenttia:

  1. Ymmärrän yskän! Ihanaa, että kirjoitit tän postauksen! Aina ei vaan jaksa hymyillä, eikä elääkään hymyile. Aina ei oo pakko olla vahva eikä jaksaa! Eikä aina huvita! Sie oot kyllä osoittanut kaikella tapaa, että selviät vaikka ja mistä! Ihanaa kesää toivottelen mie! Ja avautuminen helpottaa aina, ei jää sisuksiin sellaista junnaavaa ahdistuksen möykkyä. Tai ainakaan se möykky ei pääse ihan valtavaksi kasvamaan! :)

    VastaaPoista
  2. Niin kauan kun ollaan tunnettu, oot pitäny pahan sisällä ja antanu sen kasvaa järjettömiin mittoihin. Sulla on ympärillä ihmisiä ketkä välittää, aina löytyy paikka mihin mennä, ääni joka vastaa, joku kuka kestää ottaa vastaan sin pahan olon. Ai kuka joku? Se, joka löytyy viereltä kun satoi tai paistoi, olit iso tai pieni, rikas tai köyhä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oisit täällä ni halaisin <3 Poljen sinne joku päivä ja halaankin!

      Poista
  3. Monesti sitä juuri kuulee kommentin, että kyllä sä jaksat, pärjää, olet vahva, otat vaan itseäsi niskasta kiinni jne.
    Aina ei vaan jaksa, ei ole pakko olla vahva, iloinen,täydellinen. Itse huomasin joskus sen, että kun sanoo itselleen, että voi olla myös heikko, auttoi suuresti asiaa. Ei aina jaksa tai kykene.
    Toinen asia on juuri se, että ne oikeasti välittävät ihmiset kyllä pysyy rinnalla oli tilanne mikä tahansa, loppujen kohdalla voi sitten painaa delete napulaa. Toiset ihmiset on energia syöppöjä ja omien energioiden ollessa vähissä ei sellaisia vaan mitenkään jaksa. Nykyään kun jokainen tuntuu koittavan hyötyä toisesta jollain tavalla, harvassa on puhdas vilpittömyys tai halua auttaa toista. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa jälleen kerran huomata, etten paini näiden fiiliksien kanssa yksin. Tästäkin kommentista sain hurjasti voimaa tuntea näitä tunteita ilman huonoa omaatuntoa! Kiitos Jerita <3

      Poista
  4. Kaikki oleellinen onkin jo sanottu kommenteissa yllä.
    Siksi multa nyt vain <3

    VastaaPoista
  5. Ja jos onkin ihmisiä jotka ymmärtävät ja välittävät, kutsuvat ainut mukaan niin arkeen kuin juhlaan... miten käy? Kukaan ei jaksa valheita ja peittelyä. Vuosia sitten oli juttua, miten ei voida käsittää miksi joillekin ihmisille toiset ovat niin kovin tärkeämpiä ystävinä kuin toiset.. ja oli juttua siitä miten vituttaa olla se kuuluisa hätävara jonka seura kelpaa vasta kun muut eivät huoli seuraansa. Oltiin samalla aaltopituudella...
    Ja sitten tuli uusi jakso elämänmuutosta eteen. Kuten itsekin sanoit, omia valintoja ne ovat. Aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. tän kirjoituksen syvin pointti ei kuitenkaan ollut se, että haluan arvostella ystävyyttä tai asettaa ystäviä lokeroihin. Se tunne, että olet yksinäinen vaikka ymärillä olisi tuhat ihmistä ja kaikki ne tärkeitä ja rakkaita on kamala. Se, että loppujen lopuksi olet aina yksin se joka joutuu tekemään elämässä kaikista vaikeimmatkin ratkaisut. Ei ole olemassa sellaista ihmistä joka voisi mulle antaa edes puolikasta vastausta mun kysymyksiin. Tässä postissa oli kaikista vähiten kysymys mun elämänmuutoksesta. Valitettavasti. Se olisi ollut helppo homma miettiä!

      Poista
  6. ..vaikken kestäkään ihmisiä, jotka "valittaa"..on jokaisella oikeus tehdä tai sanoa, miltä tuntuu..jos siihen tarvetta ;) miksi ylipäätään pitää sitten loputtomiin esittää että kaikki hyvin..ajatuksenlukijoiksi meistä ei kai kenestäkään..ei ole väärin voida välillä huonosti tai sanoa se ääneen..miksi kaiken pitäisikään näyttää niin ruusuiselta ulospäin kokoajan? uskon, että ainakin jotain asioita pystyy muuttamaan, mikäli itse niin riittävästi haluaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TIettyyn pisteeseen saakka sitä ei vaan "viitsi" murehtia ääneen tiettyjä asoita koska on niin sanotusti itse soppansa keittänyt. Sitä ajattelee ettei halua muita asioilla vaivata kun ne muut ei kuitenkaan voi sitäkään vähää asialle kuin murehtija itse. Kun sitä on kovan kuoren rakentanut osittain tietoisesti niin sen purkaminen sitten onkin jo toinen juttu. Toisinaan sitä ajattelee myös ettei ole oikeutettu valittamaan koska toisilla asiat voi olla vielä kurjemmin. Elämä opettaa ja paljon tosiaan voi itse muuttaa haluamiaan asioita. Joskus se voi olla helpommin sanottu kuin tehty mutta mahdollista.

      Poista