maanantai 11. helmikuuta 2013

Historiaa.

"Elämää" oli ennen tätä projektia, ehkä.
Kaikki johtuu aina jostain ja joku voi vaikka lapsuus aikojen antaa vaikuttaa siihen miten tai miksi toimivat vielä aikuisenakin jollain tietyllä lailla. Niin mäkin toimin hyvin pitkään.

Mun ylipaino on johtunut silkasta himosta syödä kaikkiin tunteisiin mitä ihminen voi keksiä. Mun elämässä on niitä tunteita riittänyt. Oli alkoholisti isä ja yksityisyrittäjä äiti. Paljon yksinoloa lapsena. Paljon vastuuta liian nuorena. Olin angstinen teini. Muutin alaikäisenä pois kotoa ja kuvittelin olevani aikuinen. Tulin raskaaksi 20- vuotiaana ja silloinhan mä vasta aikuinen olinkin. Yksin jäin raskauden alkumetreillä. Huomasin kuitenkin ettei aikuisena oleminen olekkaan kivaa ja helppoa. Haasteita oli vaikka muille jakaa. Tuli masennus.
Hirmuisen monta "hyvää" syytä vain syödä ja syödä ja syödä. Herkkuja, pitsoja ja burgereita tai ihan mitä vaan!

Vuosiin en itkenyt tai muutenkaan käsittellyt tunteitani muulla kuin ruoalla. Olin vain sellanen jähmeä kivimuurin virittelijä. En antanut itseni tuntea koska se olisi voinut ennen pitkään sattua tai yleensäkkin tuntua jollekkin.

Masennukseen söin lääkkeitä vuosia, kävin keskustelemassa. Tuntui ettei asiat johtanut koskaan mihinkään. Samaa liibalaabaa kerta toisensa jälkeen. Vikaa yritettiin aina etsiä muista ihmisistä, muiden tekosista tai kaikkialta muualta kun musta itestäni.

Tarkkaan en ajankohtaa muista mutta olisiko ollut 2011 kun päätin että nyt loppuu masennuksen kourissa rypeminen ja pillereiden popsiminen. Mä olen mun elämän tärkein henkilö vain mä pystyn vaikuttamaan siihen millainen on mun loppu elämä. Päätin että otan asiat yksi kerrallaan vastaa ja käsittelen siihen liittyvän tunteen. Itketti tai ei. Silloin ei suunnitelma oikein toiminut ja muutamassa kuukaudessa olin lihonut 8 kg ja huomasin olevani painavampi kuin koskaan. Ei onnistunut tunteiden käsittely.

En tosiaan tiedä mikä mutteri päässä heilahti sillon tapaninpäivänä 2011. Kaikki oli ihan selvää pässin lihaa. Silloin päätin. Ja tiesin että homma ei ole helppo. Kunhan opin käsittelemään tunteitani niin opin varmasti hillitsemään tunteisiin liittyvän syömisen. Olin epävarma siitä osaanko syödä herkkuja kohtuudella joten jätin ne kokonaan pois. Vain siihen saakka että luottaisin itseeni tarpeeksi.
Kuten ekassa kirjoituksessani kirjoitin alku ei ollut helppo, itkin kun teki mieli syödä mutta sinnittelin ja sitä se todellakin alussa olikin, sinníttelyä aamusta iltaan ja joka aamu uudestaan piti tehdä päätös siitä että tämä on nyt se juttu mistä pidetään kiinni.
Ajan kanssa homma muuttui helpommaksi ja itkin aika paljonkin. Mitä lienee patoutuneita tunteita. Mun asenne muuttui tiukkapipoisesta siivous intoilijasta paljon rennommaksi ja huolettomammaksi. Tosin voi siitä ihmiset olla erimieltä edelleen ;)

4 kommenttia:

  1. Tiedätkös... mulla on aika samanlainen tausta.
    Sitä kai etsii sitä lohtua ja turvaa, hyvää oloa, ruuasta jos ei muualta sitä saa.
    Ja tuo tunnesyöminen... mä en oo vielä oppinu käsittelemään tunteitani, niin en oo päässy siitä eroon. Nytkin väsyttää ihan kauheesti, tekis mieli karkkia. Vaikka eihän se karkki piristä yhtään sen enempää :/

    Oot kyllä tehnyt ison työn itsesi kanssa! Hatunnosto sille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Noopu <3
      Mä olenki arvellut että joku juttu on mikä meitä vetää toisemme kanssa juttusille. Ne on ne taustat!

      Mulla on tosiaan projekti hyvässä vaihdissa mutta niin kovin kesken kuitenkin.

      Haastavaa on opetella pois huonoista ja vääristä tavoista!

      Poista
  2. Heippa Maya =)

    Jätän tänne tassunjälkeni merkiksi, että mukana ollaan.
    Sä olet huikea mimmi, ja nuo asiat on niiiin yhteisiä.
    Tsemppiä uudelle blogille !

    VastaaPoista