lauantai 29. maaliskuuta 2014

Yhtä juhlaa ;)

Voihan se olla, että toistan itseäni mutta ihan huippua kun pääsee taas salille. Osittain on ollut hieman vaikeaa ottaa iisisti. Omalla painolla tehdystä jalkajumpasta sain jalat ihan köpökinttukuntoon. Toisaalta niin ihanaa ja toisaalta niin sairaan ärsyttävää. Kunhan nää koivet tästä taas asettuu ja muistaa mistä on kysymys niin ei ole riemulla rajaa :D
Viikolla on käyty kaksi kertaa muistelemassa kylmä-kuuma juttuja uimahallissa, pohjalle toki se tuttu vesijuoksu puolituntinen. Hyvät löylyt koko komeuden päälle. Asiat alkaa olemaan mallillaan :) Tätä kaikkea mulla on ollut iso ikävä!
Tänään aamulla "eipäsjuupailin" salille lähdön kanssa koska ohjelmaa oli jo muutenkin päivä täynnä. Jo reilusti ennen puolta päivä oli tarkoitus lähteä juhlimaan mun  veljen luokse mun veljen ja oman lapsoseni synttäreitä.
Lähdin sinne salille kuitenkin ja hyvä niin! Kivaa tuntumaa sai selkä tällä kertaa. Olin maltillinen ja tein normaalia pidempiä sarjoja ja sarjojakin yhden normaalia enemmän. 

Tottahan sitä nyt niitä selfieitä kasapäin piti myös räpsiä!

Nyt kun mulla on tää uusi maha niin on paljon kivempi laittaa kaikkia erilaisia ja tiukempiakin jumppapaitoja päälle. Maha on myös siitä hassu, että siitä huomaa nyt millon turvottaa tai onko aamu vai ilta. Se on ihan normaalia kuulemma mutta mulle ihan uutta! Tänään tuo maha on ollut turvoksissa. Turvotukseenkin löytyy syy. Tän päiväiset juhlat pistettiin pystyyn nyyttäriperiaattella. Jokainen siis leipoi jotain. Mä sain leipoa pizzaa. Kaksi pellillistä tein eilen valmiiiksi ja tottakai pienemmän koe version joka tuli todettua toimivaksi alusta loppuun :P

Oli hyvää ja kelpasi juhlijoille!

Mä oon sitten vähän sellanen kun aletaan tekemään niin tehdään sitten kunnolla ja tein vielä cake popseja. Siinä olikin hommaa kun piti saada täytekekseistä ja tuorejuustosta tasaista massaa ilman kunnollista tehosekoitinvekotinta.

Epäilyttävän näköisä kikkareita vielä tässä vaiheessa...

Ohjeen näihin palleroihin bongasin uusimmasta pirkka lehdestä. Mun popsit oli sellasia versioita joissa ei ollut tikkuja. Aina sinne kauppaan pitää jotakin unohtaa.


Valkosuklaassa uittelun ja koristelun jälkeen valmiit
tuotokset näytti tältä! Ja se maku :P

Niin ja ehdin mä vielä pari pellillistä pyöräyttämään sämpylöitä matkaan mukaan. Tarvitseeko ihmetellä miksi turvottaa?

Sellanen mörkö lähti matkaan herkkukassien kanssa!

Meillä oli tosi kivat ja onnistuneet juhlat. Mun pikkusisko, hänen mies ja heidän kahdeksan lasta, mun pikkuveli, hänen vaimo ja heidän neljä lasta, mun äiti ja hänen miesystävä. Mun veljen vaimon vanhemmat. Minä ja mun lapsi. Oli siinä porukkaa ja kun kaikki oli leiponut vähän jotain niin syömistä oli paljon ja montaa sorttia ja kyllähän sitä nyt kaikkea piti maistella. Kyllä mä tän mässäilyn jälkeen odotan kovasti kevyempää oloa. Nopeastihan ne nesteet lähtee liikenteeseen kun syö taas normaalisti :)


Tässä nyt se päivitetty äidin ja tyttären yhteiskuva
13 vuoden jälkeen! Neropatit :D


Huomenna on jo kesä-aika! Muistakaa kääntää kellot ;)

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja kivat nyyttärit.
    Hauskaa kesäaikaa ja onnea pikku....eiku isolle neidille !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiva ide noi nyyttärijuhlat :)
      Onnet on väitetty teinille ;)

      Poista