sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Keneltä se on pois jos...

Olen tässä useamman päivän ja viikonkin ja varmaan kuukaudenkin miettinyt ystävä-asioita.

Silloin kun aloitin tän projektin en kertonut siitä kenellekkään koska en halunnut että kukaan puuttuu mun tekemisiin tai että kukaan mittailee päästä jalkoihin ja kohteliaasti sanoo minun laihtuneen vaikkei ehkä mitään näkyisikään vielä. En halunnut että ihmiset saa siitä nautinnon jos taas kerran epäonnistun. Suurin syy oli kuitenkin varmaan se että olisin jälleen kerran pettynyt itseeni ja itsetuntoni olisi romahtanut entisestään.

Kun sitten lopulta huomasin että piru vieköön mä taidan tässä onnistua niin aloin ihmisille kertomaan varovasti että projektia pukkaa. Kaikki kannusti mutta kukaan ei silti maininnut mitään siitä että kohta 20 kiloa oli pudotettu. Sain melko rauhassa keventyä.

Nyt kuitenkin viime aikoina kun muutosta on tapahtunut nopeammin ja treenaan säännöllisesti usein pari kertaakin päivässä on multa alettu kysymään välillä suoraan ja välillä kierrellen ja kaarrellen, että "onko tuossa mitään järkeä?", "Teetkö sä jotain fitness-tyyppistä juttua?",  "Kannattais varmaan jo katsoa peiliin ettei liikaa kuitenkaan saa laihtua!", " Musta tuntuu että sä hierot tota sun juttua päin mun naamaa!", "Lapselle ei voi kyllä tollasta ruokaa syöttää!", "hullua tollanen kuntosalilla käynti jatkuvasti", "onkohan toi jo jotenkin fanaattista?", "miks et muka syö, ei se siihen palaan kaadu", "hei oikeesti, välillä pitää myös nauttia elämästä", "Pakkohan sen ruokavalion on vähän antaa periksi!" Ja siis vaikka mitä...

Mutta keneltä se on pois jos mä en syö sitä samaa paskaa joka päivä mitä söin vuosikaudet ja oli sen seurauksena lihava, huonovointinen, äreä ja laiska?
Keneltä se on pois, että jumppaan kaksi kertaa päivässä?
Keneltä se on pois että syön vitamiineja purkista sen lisäksi että syön terveellisesti. Mä en koe, että mulla on mitään ruokavaliota. Ihminen vaan voi syödä näin hautaan saakka jos haluaa.
Keneltä sekään on pois, että haluan saavuttaa jotain mistä en ennen ole osannut edes haaveilla?
Kuka voi väittää etten mä nauttisi mun elämästä? Nythän mä vasta nautinkin! Joka ikisestä sekunnista mä nautin täysillä!

Kyllä mä myönnän että mä mielluummin nykyään puhun kaikesta tästä ja se saattaa kavereita ja muita ihmisiä ärsyttää. Saanko olla innoissani? Mä haluaisin, koska mä oon niin onnellinen.

Olenhan mä muuttunut, ajatusmaailma on muuttunut.
Mun ystävät on mulle rakkaita mutta nykyään monen kanssa ajatukset ei enää kohtaa samalla tavalla kuin ennen. Mä toivoisin että ystävät ja muut jaksaisi tässä matkalla mukana mutta ymmärrän senkin että osa tipahtaa matkan varrella pois ja ehkä kenties uusia tulee tilalle. Samanhenkisiä mitä itsekkin nyt olen. Ja jos ei tule niin se ei ole multa pois. Mä teen nyt sitä mistä nautin ja ilman mitään selityksiä aion sitä jatkaa.

Ennen oli helppo keksiä kavereiden kanssa tekemistä: kasa herkkuja ja leffa ja illaksi sohvan pohjalle. Nyt kun mä en halua juosta kaikkia viikonloppuja baareissa, edes selvinpäin tai olla herkkujen kanssa sohvalla (tai voisin mä ottaa omat eväät mutta se ei kuulemma sama asia) niin yhteistä tekemistä ei ole.
Mä olen ehdottanut ihan vaan kahvittelu reissuja mutta ei ne ota tuulta alleen.

Lopulta olen sitä mietä että on aivan valtavan iso harmi jos ystävät katoaa mun elämästä mutta silläkin riskillä mä suunnistan kohti mun tavoitteita "hullun kiilto silmissä"!




Leppoisaa sunnuntaipäivää kaikille <3

7 kommenttia:

  1. En mä tiedä haluatko vastausta tähän mutta kokeillaan kun kerran sanot pohtineesi. Ehkä aiheuttaa lisäphtimista tai saa oivaltamaan jotain, en tiedä. Katsotaan.
    Useinkin sua on pyydetty syömään tai tarjoillaan jotain ja sulla on siihen vastaus että ei. Se on ok. Ei tarvitse, eikä meidän "porukassa" sitä ole kovin paljoa kummailtu. Aina kuitenkin sitten tulee niitä kertomuksia joko naamatusten tai muutoin että taas kävit siellä ja täällä, hurjaa oli. Söit sitä ja tätä, amarillossa kävit, mariossa kävit, kaikkialla kokeilemassa vaikka mitä. Ehkä se porukka jossa meidän seurassa olit, ei vaan soveltunut seuraksi jossa olisit voinut olla ja nauttia ruuasta.
    Jos sua on pyydetty iltaa istumaan niin yhtään alkoholia ei ole passannut ottaa. Ei viime kesänä terassilla hospossa, ei ainoassakaan karaokeillassa. Mutta sitten kuitenkin muiden ystävien kanssa olet voinut lähteä sitä iltaa istumaan ja ottamaan. Ilmeisesti taas tosiaan seura-sidonnaista kenen seurassa voi tehdä muutakin kuin pingottaa.
    Kun taas kukaan ei inspiroidu pelkistä tee- ja kahvitteluhetkistä, on kiva miettiä montako litraa sitä teetä on mahtunut niihin yhdessä vietettyihin hetkiin ja sitten samalla tajuta juuri olleensa ei-kukaan.
    Mitä tulee sitten siihen kyseenalaistamiseen; olisi kai pitänyt vain olla pelkästään iloinen ja teennäinen, koska se on huonoa ystävyyttä jos varoittaa ja on huolissaan. Ystävyyshän on parhaillaan kun vaan taputellaan päähän ja ollaan samaa pataa, eikä kyseenalaisteta mitään sillä se pian saa ihmisen ajattelemaan. Se, että kyseenalaistaa, ei sulje pois sitä kannustusta ja iloa, eikä ole kateutta, vaikka tästä nyt on meikäläistä syytelty. Se on huolta ja välittämistä.

    Joskus kauan sitten puhuimme siitä ihmisten (ystävät, sukulaiset) eriarvoistamisesta. Itse olet sitä tehnyt aika pitkään, on niitä hyviä ystäviä joiden kanssa voi tehdä vaikka mitä ja on piiiiitkästä aikaa niin kivaa ja ihanaa seuraa. Ja sitten on meitä arkisia ihmisiä jotka osaamme vain olla, emmekä voi tarjota kuin pientä piristystä arkeen.
    Ehkä olen ainoa ystäväsi joka tätä mieltä on, ehkä muut kokevat tilanteen toisin. Näin saattaa olla, joten ehkä ei kannata ottaa tätä kommenttia liian vakavasti, vika voi toki olla täällä vastaanottavan ihmisenkin puolella.

    VastaaPoista
  2. Heippa! Löysin sun blogiin seikkaillessani toisissa blogeissa ja jäin koukkuun. :) Itsellä on ollut samanmoinen projekti menossa nyt kesästä 2011 lähtien. Samasta kokoluokasta on myös lähdetty liikkeelle ja aikalailla samoissa kiloissa mennään nytkin. :) Matkaan on mahtunut ylä- ja alamäkia.. Ryyppyillat on vaihtuneet täälläkin salilla pörräämiseen ja sipsipussi parsakaaliin. Oon itse ollut siinä mielessä onnekas, että lähimmät ihmiset on tukeneet ja tsempanneet, mutta myös tota epälijöiden joukkoa on mahtunut mukaan. Se on henkisesti rankkaa ja tuntuu pahalta, kun on löytänyt itselleen sen oman jutun ja josta nauttii ja joka tekee onnelliseksi. Ainakin musta tuntuu, että oon muuttunut niin paljon, että en enää taida olla se sama ihminen joka tän jutun starttas. Mutta mielettömällä tsempillä vaan eteenpäin! Tässä on pakko olla itsekäs! Itseänsä kanssa täällä on kuitenki elettävä, joten miksi ei sitten tekis siitä tyypistä onnellista. Antaa toisten pulputtaa. :) Niinku sanoit, ei sen pitäis olla keneltäkään pois, että sä oot onnellisempi ja nautit elämästäs. Tsemppiä! Terkuin toinen fat fighteri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno matka sullakin jo takana, onnea siitä! Mahtavaa kuulla muidenkin samanmoisten ihmisten kokemuksista!

      Kiitos kannustavasta viestistäsi!

      Hurjasti tsemppiä sulle myös!

      Poista
  3. Moikka !

    Ei tule yllärinä, että tuon(kin) jutun voisin itse allekirjoittaa suurelta osin.

    Se, että projekti aloitettiin matalalla profiililla ja tällä erää palautteelta ja keskusteluilta ei voi välttyä millään. Ei sillä, ettei se olisi mukavaa, mutta se ei ole mulle niin tärkeää.
    Tärkeää on päästä treenaamaan ja syödä oikein.
    Tärkeetä on se, että mä teen valinnat, mitä mä syön ja missä.

    Se missä on eroa on se, että mä en vielä saa kommentteja jossa kehotettaisin lopettamaan ja ottamaan löysästi. Tai ehkä mä en vain kuuntele niitä. Tai siis PT pyytää välillä relaamaan ja nauttimaan elämästä, mutta se on vähän eri juttu.
    Mä käyn mielestäni viihteellä ja sukulaisissa kuten ennenkin, mutta syön hyvin harkiten mitään väärää. Onneksi en sitä joudu paljoa selittelemään. Ehkä se johtuu siitä, että olen vanhempi ja tämä on mun viimeinen tilaisuus tehdä itselleni jotain merkittävän isoa ja hyvää.
    Kukaan ei tunnu olevan pahasti kateellinen, on aika vilpitöntä iloa siitä,että mä voin hyvin ja levitän hyvää oloa, mä olen sen luonteinen.

    Uskon, että palaute voi olla myös negatiivista ja kaikki eivät ymmärrä. Tärkeintä on se, että sä valitset, mitä sä elämälläsi teet ja ajattelet sitä, mitä sä haluat ja kenen seurassa haluat olla.
    On niin totta, että tuolta salilta alkaa löytyä uutta samanhenkistä kaveria ja jopa ystävää.

    Toivon sulle iloa ja tsemppiä tulevaan viikkoon ja Pääsiäiseen.
    Mulle kelpaa hyvin se kahviseura, mä luulen, että juttua riittää. =)

    t.Bee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wanna bee, sä löydät aina oikeat sanat tilanteeseen kuin tilanteeseen :)

      Karoliinan kahvimylly- reissua odotellessa! Luulen kanssa, että jutun aiheet ei ihan äkkiä lopu kun alkuun päästään!

      Poista
    2. Huoh.. Niinkuin aiemminkin oon sanonut, elämä ottaa ja antaa. Sulta se on menneisyydessä ottanut niin kovin paljon ja on vaan oikein, että nyt saat takaisin kaiken korkoineen.

      Psst.. Olkoon tää meidän julkinen salaisuus <3

      Poista