torstai 28. helmikuuta 2013

Nälkä.

Aamu alkoi kaurapuurolla, mustikoilla ja raejuustolla. Nam! 
Meinasin kurvata kuntosalin pihaan vahingossa ennen kun tajusin että töihinhän mun pitikin mennä. Kuudelta aamulla kuuluu olla jumppaamassa eikä töissä ;)

Kivalta tuntui kuitenkin töihin mennä ja päivä meni selänkin kannalta kivasti!

Pienoisen pulman huomasin työpaivän aikana tai siis jo aamulla. Liian vähän evästä mukana. Ja kaikkihan tietää mitä siinä käy jos aamusta asti syö liian vähän. Se nälkä kun tulee niin se ei sitten pois lähdekkään.
Aamupuuron olin syönyt jo viideltä. 
Mun olisi pitänyt syödä kakkos aamupala kasin aikaan mutta kun sitä kakkos aamupalaa ei ollut mukana niin mä olin ihan nälkäkuoleman partaalla jo varttia vaille kymmenen! 
Aika tuntui niiiiiin pitkälle ennen kun klo 11 sain syödä ämpärillisen lohi-raejuusto-riisi-kurkku-paprika-jäävuorisalaatti-sotkotusta! 
Kahdelta sain onneksi taas syödä suunnitellusti välipalaksi rahkaa-manteli-mehukeitto herkun :P
Loppui se nälkä hetkeksi.
Huomasin myös että työpäivän aikana juon ihan liian vähän. Pari pientä muutosta siis luvassa työsyömisiin ja juomisiin. Helppo korjata.

Mulla oli töiden jälkeen selkeä ajatus. Uusi jumppapaita mulle, kiitos! Kivoja paitoja oli ekassa kaupassa mutta ei kuitenkaan tarpeeksi kivoja jotta oisin ostanut koska ajattelin että muissa kaupoissa saattaa olla jotain parempaa. Matkalla seuraavaan putiikkiin törmäsin tuttuun jonka kanssa jutustelussa meni varmasti lähemmäs tunti :) No sitten sinne kauppaan.

Toiseen kauppaan pääsiin niitä jumppavaatteita hypistelemään ja sovittelemaan aikanaan. Ihania oli vaikka kuinka paljon ja vaihtoehtoja sen verran ettei tosiaan olisi tarvinnut tyytyä ensimmäiseen päälle mahtuvaan. Jätin kaikki kuitenkin vielä sinne kauppaan. Jos joku niistä vaatteista polttelee vielä huomenna niin menen ostamaan ;) 
Haahuilin muissakin kaupoissa ja sovittelin vaatteita. Niitä sopivia tosiaan löytyy jo aika kivasti melkein joka paikasta.

Syömiset ja niiden aikatauluttaminen ei mennyt ihan nappiin tänään. Kahdelta siis se rahka ja nyt illalla teetä ja luxus-patukka jonka piti olla minttu ja se olikin appelsiini. Molempi parempi mutta kun mä ajattelin niin sitä minttua :P 
Entinen minä ois korjaillut pitkiä ruokavälejä ja vajauksia sujuvasti suklaapatukoilla tai hamppareilla mutta se ei edes tullut mieleeni kuin vasta nyt. 

Tänään aika on kulunut siivillä. Eikä edes yhtään jumppailuja.

Välillä tarvitaan ihan vaan teetä ja sympatiaa <3

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Mulla on solisluut :D

Selkä on aamusta asti ollut hyvällä tuulella. Joku kumma pikku epänormaali "tuntemus" muistuttaa siitä että ihan kunnossa se ei vielä ole mutta pystyn toimimaan lähes normaalisti. Syytä on siis olla iloinen :)

Tänään aamulla oli aerobisen tekemisen vuoro. Luistelukonetta (kavereiden kesken luikkari) 40 minuuttia! Voi sitä hien määrää. Tota vehjettä kun ei vaan voi verrata mihinkään tavalliseen crossariin. Luikkari on sellanen laite johon syntyy väistämättä viha-rakkaussuhde :)
Aamuhikoilujen aikana sieltä peilistä näkyi, että mulla saattaa jopa olla solisluut. Wau! Tervehdin niitä iloisesti koska emme ole ennen vielä tavanneet :D

Iltapäivällä Saaran kanssa selkäjumppaa. Saara vei ja mä vikisin, oli taas mukana uusia kivoja juttuja! Ne solisluut näkyi vieläkin ;)

Tän päivän salivaatetuksesta ei ole kuvatodisteita mutta siellä mä keikuin sellaisessa mustassa piukassa, hihattomassa "aluspaidassa". Piti muutaman kerran hengittää syvään että kehtasin se päällä julkisesti näyttäytyä mutta onnistuin ja tuskimpa kukaan oli kiinnostunut taaskaan mitä mulla oli päällä!

Mä kun olen ollut kovin vaakuuttunut siitä että mun ei ole aika vielä luopua ruokapäiväkirjan pidosta niin huomasin että enhän mä ole kirjannut ruokia reiluun viikkoon ollenkaan. Se on jäänyt ihan itsestään pois. Enkä mä osaa asiasta olla edes huolissani. Mulla on niin hyvä runko tossa ruokailussa että luotan aika hyvin siihen. Nyt on ilmeisesti sellainen kohta että on aika alkaa luottamaan itseensä ja valintoihinsa ihan rohkeasti vaan. Välillä varmaan tulee tehtyä tarkistuslaskelmia mutta nyt näin!

Toinen huomio on että riippuvuussuhteeni sykemittariin on hiipumassa. Nyt tehdään fiiliksellä ja omaa kroppaa kuunnellen tai ei aina koska Saara tietää välillä mua paremmin ;) . Tuntuu hyvälle ja näin jatketaan. Otetaan mittari mukaan joskus jos siltä tuntuu. Aika hieno homma tämäkin kun olen kuitenkin kuukausi tolkulla nukkunutkin se kello kädessä etten vaan vahingossa unohda sitä kotiin :)

Elämä tän projektin kanssa alkaa ajautumaan mukavasti sellaiseksi luonnolliseksi olemiseksi ilman liikaa kontrollointia.
Okei se vaaka, olen koukussa mutta mä oon saanut mun koutsilta luvan olla koukussa siihen koska mun maailma ei mene sekaisin sen puntarin päivittäin vaihtelevista luvuista. Suunta on oikea ja se selviää kun tilannetta tarkkailee pidemmän jakson ajalta.

Lopuksi vähän laatumusiikkia. Sopii aiheeseen ;)

Pumppaa, pumppaa!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Ylös sohvalta ;)

Koska työt kutsuu jo torstaina niin makaaminen ja ympyrää käveleminen sai tänään loppua.

Aamulla oli jalkatreeniä varovasti, selkä ei oikeastaan sanonut juuta eikä jaata ja koko jumppa sujui hyvin alusta loppuun asti. Päälle ihana-kamala vatsalihas rääkki!

Kotiin kun pääsin, sain "mielenkiintoisen" puhelun jossa multa kyseletiin kuulumisia ja selän tilannetta. Soittajalla oli kuitenkin viesti kerrottavana : "Älä helvetissä laihduta enempää, susta tulee ruma ja kuiva!"
Mitäpä siihen sanomaan. 
Oikeastaan en osaa muuta kuin nauraa koska tällaista palautetta on tullut useampaan otteeseen eri ihmisiltä. Milloin en saa laihtua enempää koska en näyttäisi enää itseltäni tai millon multa kysytään että osaanko lopettaa tätä ollenkaan. Millon mitäkin. 
Pari viikkoa sitten olisin ollut ihan hajalla jos joku ois sanonut noin mutta nyt tosiaan vaan naurattaa. 
Ihmiset ei tunnu ymmärtävän ettei kyse ole mistään mikä lopetetaan tietyn ajan päästä. 
Tää on mun elämää. Toki joskus tulevaisuudessa kilojen ei tarvitse enää putoilla mutta siihen on hyvin pitkä matka joten ei  huolta. Ja sitten kun kilojen ei tarvitse pudota niin kyllä tässä kropassa muokkaamista ja myöhemmin ylläpitämistä riittää. En mä lopeta mitään. Tämä on vasta alkua ;)

Myöhemmin päivällä selkä vähän kiukutteli, osaksi varmaan treenistä ja osaksi eilisistä käsittelyistä!
Lepuuttaa selkää sitten oikein pitikin hetken aikaa, aika ei käynyt kuitenkaan pitkäksi kun posti-pate kolautti luukusta uusimman fit-lehden :D 

Kivasti kului aika tätä lukiessa :)


Tuostako innostuneena kipitettiin Saaran kanssa vielä illalla käsijumpalle? 

Ei vaan oltiin jo sovittu, että näin tapahtuu. Käsiä ei jumppailtu yhtään varovaisesti hauikset huusi hoosianna pudotus sarjoissa ja mä näin tähtiä ja olin kuulemma sen näköinen että kohta lentää laatta. Treeni siis toimii ;)
(Onneksi ei ole kuvamateriaalia tarjolla!)

Vähän mulla on hakusessa tarpeeksi tiukkojen painojen valitseminen toisinaan. Liian pienien painojen valitsemisesta tulee kyllä heti sakkoja. "No niin ja sitten vaikka iltaan asti näitä kun menee noin kevyesti!"

Jokaisella ihmisellä pitäisi olla oma Saara <3

Musta tuntuu, että mä elän! 
Tää on kivaa ja mä opin!

Kiitos sille jolle kiitos kuuluu :)

maanantai 25. helmikuuta 2013

Neuloja ja teippiä.

Tänään kävin ton selkäni kanssa fysioterapiassa. Tarkkaan kyseli mitä ja missä kävi ja mikä tilanne on nyt jne.
Homma jatkui kyselytuokion jälkeen sikllä että jouduin peilin eteen alusvaatteet päällä. Mun piti hyppiä, kanta- ja varvaskävellä eteen ja taaksepäin. Kädet piti kurotella lattiaan ja vaikka mitä.

Ryhdissä on vikaa. Jalat yliojentuu sen verran että se vaikuttaa ryhtiinkin. Hartioiden asento on myös vähän väärä ja oikea olka taisi olla hieman vasenta alempana.

Siinä kun seisoin niin entuudestaan tuntematon fysioterapeutti kysyi että olenko laihtunut lähiaikoina reilusti? Mä olin ihan ihmeissäni ja varovasti vastasin että joo sen 30kg tässä ajassa. Fysioterapautti sanoi että sen näkee asennosta ja olemuksesta.
Siis mitä ihmettä?! Voiko tollasen asian nähdä? En olisi voinut ikinä kuvitella että voi.
No mutta kuitenkin. Virheasennon syyt löytvät lihavamman minän asennoista. Asennot on olleet huonoja kun painoa on ollut enemmän ja mulla tossa keskivartalon kohdilla. Nyt kroppa sitten ihmettelee uuttaa olemusta tai jotenkin niin sen selitti.

Pöydällekkin jouduin makaamaan ja siinä sitten fyssari totesi että mun selkäranka on hyvin liikkuva. Muutaman lukon rusautti auki myös. Pauke vaan kuului.

Jännin juttu oli kuitenkin se että se meinas antaa jotain sähköjuttuja mutta päätyikin sitten tökkimään akupunktio neulat selkään, jalkoihin ja kankkuihin. En mä tiedä mitä niiden neulojen pitäis vaikuttaa mutta alaselkään tuli sellanen jännä lämmin olo.

Lopuksi vielä se halusi teipata mun jalat pohkeen puolesta välistä reiden puoliväliin. Muistuttamaan jalkojen oikeasta asennosta. Alaselkään tuli kolme riviä teippiä tekemään jotain mitä en enää muista. Teippejä ei saa kuulemma kiskoa pois vaikka ne vähän alkaisikin repsottamaan. (Siniset teipit. Yök ;) )

Perjantaina menen uudestaan ja silloin on vuorossa jotain asento harjoituksia ja jotain vinkkejä joita salilla ei ehkä yleensä tajuta huomioida :O Katsotaan mitä tuleman pitää.

Saikkuilen vielä pari päivää. Fysioterapeutin mielestä oikein hyvä olla vielä saikulla koska selkä saattaa hetkeksi ottaa takapakkia käsittelyiden jälkeen.

Siinäpä sitä oli yhdelle päivälle.

Nyt uunilohta ja salaattia! Nälkä!

Ai niin viikon painonpudotus -200g! Iloinen siitä!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Rentoilua.

Tänään on ollut ihanan elämän makuinen päivä! (Voikohan noin edes sanoa? Mä voin ihan helposti!)

Aamulla pyörähdys kirpparilla ja coffarissa teellä/kahvilla mainiossa seurassa :)

Päivemmällä kannustin Ronjaa ja joukkuetta jalkapallokentän laidalla! Likat hävis 4-1 mutta pelasivat tosi hyvin. Mä en niistä säännöistä oikein tajua mutta peli pyöri vastustajan päädyssä hienosti pitkiä aikoja. "Meijän" joukkueella ei ollu vaihdossa ketään ja vastustajalla oli vaihtaa kaikki pelaajat maalivahtia myöten joten ei ihme että peli alkoi loppupuolella hajoilemaan ja maaleja meni läpi! Nuo pelaa aina rankkari skaban kävi pelissä miten vaan! Hienoja torjuntoja tyttäreni osaa jo tehdä :)

Kaikkeen mäkin kuulemma lähden mukaan! Asuntoesittelyyn lähdin vara-aviomieheksi :D

Sen verran vauhdikas rentoilupäivä oli että syömiset oli aamupalan varassa neljään asti iltapäivällä. Kotiin kun pääsin niin kaalilaatikko maistui aika hyvälle :P
Kohta oli taas kamala nälkä niin väsäsin pikku-pikku iltapalaa...

3 kananmunaa+pinaattia+salaattia+kurkkua, rahkaa+mehukeittoa+mantelilastuja
ja tuo teekupillinen (7dl)
Jaksaiskohan nyt katsoa telkkarista suomen selviytyjiä ja muuta sunnuntaikivaa?

Niin ja peilikuuria noudatan, meinasin unohtaa tänään kurkata mutta muistinpas...
...jos jonkun hyvän puolen yritän nähdä niin jalat on on ihan kivat :) 



Mä lupaan etten joka päivä laita kuvaa siitä miltä näytän ton saman peilin edessä mutta mä oon niin iloinen että menen sen peilin eteen joka päivä niin kun päätin! Ei se tosiaan ole helppo tehtävä muttei näköjään mahdoton!

Huomisesta on tulossa taas kiva päivä!

Ps. Piti tulla lisäämään että älkää vaan luulko että "ihan kiva" on sama kuin valmis ;)




lauantai 23. helmikuuta 2013

Niitä näitä.

Ei tarvinnut aamulla edes päättää uudestaan. Heräsin hyvällä tuulella ja onnellisena. Tästä ei voi tulla muuta kun hyvä päivä :)

Venyttelin selkää aamulla tai jotenkin silleen melkein roikuin oven karmissa. Ronja sanoi että näytän niin laihalta. Lykkäsin kameran käteen ja sanoin että ota kuva että mäkin nään :D
Kuvamateriaali on aika karmaisevaa mutta täältä pesee ;)

Kivastihan ne mutkat oikenee tollasessa asennossa.
Mä alan tästä lähtien kävelemään joka paikassa noin  :D


Sittenhän mä sanoin Ronjalle että odotas kun lasken kädet alas ja seison kannat maassa ja totuus paljastui...



Hmmm... ei mulla sitten mitään lisättävää...paitsi että onhan
tossa työmaata ;)

Ei mua nyt yhdet selkämakkarat ja kamalat alushousut lannista.

Hyvässä seurassa kera levottomien juttujen tuli juotua aamulla useampi kuppi teetä.

Meidän piti leipoa Ronjan kanssa huomisen jalkapallomatsin kahvioon mutta kaupan pihalla törmättiin "innokkaaseen" jalkapallo äitiin joka väkisin halusi ottaa koko urakan omalle vastuulleen joten kaikin mokomin. Mä saan huomenna sitten vaan seurailla tyttöjen peliä, ilman leipomusten riittämispaniikkia!

Mä kuvittelin muutenkin että tänään vietetään äiti-tytär aikaa ja puuhaillaan kotosalla kun ensi viikolla likka on mummun luona talvilomailemassa mutta kävikin niin että Ronja häippäs kirjastoon ja mä sain jäädä ihan itekseen siivoilemaan ja paistelemaan kaalilaatikkoa :P

Onnea on siisti koti ja se kaalilaatikko jota kohta alan syömään!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Askel oikeaan suuntaan.

Aamu oli tänään ihan mörökölli. Eilen kuitenkin tein sen päätöksen että nyt tartun todenteolla pääkoppa-asioihin. Päivän mittaan fiilis pikkuhiljaa koheni onneksi!

Aamulla itketti ja kaikki oli ihan päin seiniä. Helppo olisi ollu laittaa itkut selkäkivun piikkiin tai ihan minkä muun kuin sen että en vaan kestä katsella sitä omaa peilikuvaa.

Tänään oli jotenkin samankaltainen fiilis kun silloin kun itkin herkkuhimo itkuja. Kipuilu-itkut aiheesta kun aiheesta on näköjään itkettävä että voi jatkaa eteenpäin. Nyt loppuu se valittaminen :)

Päätös on tehty ja päätös pysyy. Teen saman päätöksen vaikka joka aamu uudelleen niin kauan että se nariseminen ei ole ensimmäisenä mielessä ;)

Iltapäivällä keksin että lähden ostamaan itselleni uuden paidan. Kokoja löytyi monestakin kaupasta mutta ei sellasta kivaa paitaa jonka olisin halunnut ostaa. Kummallisia vaatteita nykyään kaupoista löytyykin. 
Kun ei löytynyt paitaa ja jotain oli kuitenkin ostettava niin koriin eksyi...


Jääsalaattia, kaalia, kesäkurpitsaa, sipulia, teetä ja tikkareita :P
Tikkarit Ronjalle karkkipäivän karkeiksi!

Ei haittaa vaikkei uutta paitaa löytynyt, onhan noita tuolla kaapissa. Tänään laitoin edustavasti vaakaraitaa päälle kun lähdettiin likkojen kanssa Amarilloon syömään. Syötiin alku-, pää- ja jälkiruokakin. Ilman huonoa omaa tuntoa! Maha on niiiin täynnä ja mulla oli niiiiin hauskaa. En ole aikoihin nauttinut syömisestä ja olemisesta samallalailla kuin tänään. Joku palikka on liikahtanut ja matka kohti parempaa itseluottamusta on alkanut :) Ei ole helppoa mutta lupaan tästä lähtien olla mollaamatta itseäni joka käänteessä.



Raitapaita.


Ai niin siellä kaupassa näin entisen työkaverin jota moikkasin.
Hän katsoi ensin vähän pitkään ja tervehti lopulta jonka jälkeen alkoi mittailemaan katsellaan mua päästä jalkoihin. Sanoi sitten että sä olet pienentynyt. Minä siihen että joo, niin olen, 30 kg. 
Hän rupesi siinä varovaisesti kehumaan ja sepostamaan että jokaisen henkilökohtainen asia. Tajusin että hän mietti  esim. sairauden mahdollisuutta, korjasin kuitenkin ja sanoin että mulla on tässä projekti meneillään jonka jälkeen onnitteli ja ihmetteli pitkän aikaa. Hetki siinä jutusteltiin ja mä kiitin kauniisti ja hymyilin. Lähdin pois. Askel eteenpäin on otettu. Mä osasin ottaa sen kiitoksen vastaan! Hyvä minä! Sydän löi tuhatta ja sataa mutta en mä siihen kuollutkaan että kerroin mitä olen saavuttanut ;)



Otetaan niitä kuvia! Sarjassamme järkeviä otoksia :D

torstai 21. helmikuuta 2013

Kerro kerro kuvastin...

Tässä ympyrää kävellessä olen tänään ja eilenkin (monena muunakin) päivänä pohtinu painon pudottamiseen liittyvää henkistä puolta ja muutoksen huomaamista peilistä tai mistä vaan.

Hyvin pitkään aikaan en tosiaan nähnyt mitään muutosta ja nyt jo jonkin verran.
Välillä tulee ihan sekopäinen olo kun tietää että paino on pudonnut reilusti mutta silti sitä kokee itsensä saman kokoiseksi kun ennenkin.
Esimerkiksi viime viikolla jalkatreenissä olin pienesti pettynyt kun sain jalkaprässissä "vaan" 100 kg:lla tehtyä vikan sarjan. Olin pettynyt koska ajattelin että olen niin huonossa kunnossa etten saa edes omaa painoani liikautettua! Olin ihan hämilläni kun tajusin että hitto, sainhan mä oman painoni ja ylikin liikkumaan. Enhän mä painakaan enää 116kg.
Tai kun katsoin netistä naisen kuvaa joka painoi n. 120kg, mä ihmettelin miten se nainen voi näyttää niin pieneltä ja mä en. Mä ihan oikeasti ajattelin että se nainen oli mua pienempi. Ei se tainnutkaan olla.
Tai kun eilen piti mennä lääkäriin niin ensimmäinen ajatus oli etten voi mennä selkää valittamaan koska olen niin lihava ja kipu laitetaan lihavuuden syyksi. Lääkäri ei maininnut sanaakaan kiloistani.

Mun silmät ja pää ei tajua muutosta vai tajuaako ja silti mä jotenkin estän itseäni tajuamasta...en mä tiiä.



Salilla peilit on ihan kamalia kun niistä aina katsoo takaisin lyllyvä läskivuori. Tottahan se on että sieltä peilistä näkee ne liikeradat ja kaikki. Monesti asentokin on heti parempi kun tuijottaa sinne peiliin. Nyt sinne peiliin on jo ihan vähän helpompi katsoa.

Mä en ole aikuisena painanut koskaan näin vähän kun nyt joten toisaalta ymmärrän että pää tajuaa homman vasta myöhemmin. Voiko se lihava peillikuva olla niin tiukassa kaikkien vuosien jälkeen?
Toisaalta mua jo raivostuttaa kun aliarvioin itseäni koko ajan. Millä lailla sitä itseluottamusta saisi vähän enemmän? Miten se epävarmuus menee pois?
Pitää varmaan ottaa sellanen "peilikuuri" ja alkaa tuijottelemaan itseään sieltä oikein urakalla :D
Ja valokuvia pitää varmaan ottaa reilusti erilaisissa tilanteissa jotta on sitten mihin verrata...!

Kunhan toi pääkoppa ja silmät suostuu yhteistyöhän niin tää hommahan on melko hyvin hanskassa ;)

Tasapainon löytäminen on haaste mutta ei mahdoton tehtävä, joten tätä asiaa alan työstämään todenteolla.

Tavoite rintamalle tipahti selkeä uusi tavoite. 70kg. Se on se mihin nyt tähdätään. Huikea matka vielä siis edessä mutta jostain syystä mä uskon että se tavoite saavutetaan! Mahan pohjaan tulee perhosia kun ajattelen että joskus voisin painaa niin vähän :)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Selkä, minkä teit!?

Eilen aamulla heräsin siihen, että selki tuntui semmoselle sohvaperunan selälle. Ensimmäinen ajatus että kyllä se siis vetryy kun lähden salille.
Aluksi ei ollut mitään ongelmaa ja jalkatreeni sujui kivasti.
Reiden ojennuksia, koukistuksia, prässiä. Siitä sitten "pyllykoneeseen". Eka sarja molemmille puolille suijui hyvin ja mulle koska laite oli mulle uusi ilostuin kun tuntuma oli hyvä. Toka sarja ei sitten vaan mennytkään, edes ekalle puolelle. Ihan rauhallisesti tein enkä riuhtonut mitään. Selkä vaan sanoi stop. Ei vaan tapahtunut mitään. Sattui. Ajattelin että se oli varmaan joku virhe liike ja siinä ääneenkin manasin että mikä lie.
Kyykky on tuttu liike joten ajattelin että sitä sitten. Ei onnistunut alkuunkaan. Luovutin ja käskystä sitten venyttelemään. Hyvää asentoa oli vaikea löytää ja polttava tunne alaselässä oli aika hirveä.

Kotona makoilin lattialla selällään jalat ysikympin kulmassa, silloin ei tuntunut kipuja eikä kuumotuksia. Kärsivällisyys alkoi kuitenkin mennä, mä en vaan osaa olla paikallani. Istuminen sattui, seisomaan nousu sattui. Kaikki sivuttais- ja nopeat liikkeet teki huonoa. Ajattelin että yön aikana menee ohi. Huomenna sitten töihin.

Tänä aamuna heräsin innoissani kun mihinkään ei sattunut...ennen kun nousin sängystä. Sukkia en meinannut saada jalkaa millään tai kenkien laittaminen oli jotain ihan kamalaa. Ainoastaan makaaminen tai rauhallinen kävely ympäriinsä helpottaa oloa. Eihän siinä auttanut kun soittaa lääkäriin ja sainkin ajan jo aamupäivälle.
Tohtori oli sitä mieltä että nikamien välissä saattaa olla jotain turvotusta. Edes takas lääkäri mua siellä väänteli ja pällisteli.
Antoi kouraan sairaslomalapun, lähetteen fysioterapiaan ja käskyn ottaa rauhallisesti. Lääkäri soittelee maanantaina ja jos selkä vielä kiukkuaa niin sairaslomaa jatketaan. Mä toivon että mokoma vaiva on silloin jo historiaa.

Pienessä liikkeessä aion pysyä koko ajan. Venyttelen ja silleen. Kädet tosin toimii että jos sitä vaikka vähän käsiä ja olkia kuitenkin siellä salilla ;)

Tänään on hyvä telkku päivä! Jutta ja puolen vuoden superdieetit :)





tiistai 19. helmikuuta 2013

Liikunta.

Entisessä "elämässä" liikunta ei kuulunut mun elämään juurikaan. Välillä sain sellaisia kohtauksia ja kausittain sitten kävelin tai yritin muuten jotenkin liikutaa itseäni.
Keravalla asuessani liityin kuntosalin jäseneksi 2004 ja innostusta kesti hetken. Kouvolaan oltiin jo muutettu kun 2010 liityin taas jäseneksi salille jossa en montaa kertaa käynyt, ennen kun päätin että liikuntaa tulee kuulumaan osana mun elämään. Silloin elettiin maaliskuuta 2012.
Mä en pitänyt liikuntaa tärkeänä laihtumisen kannalta koska olin kuullut että ruokavalio merkkaa 80% ja liikunta vaan 20% siinä laihtumisessa.
No oliko sihme ettei sentit alkanut pienenemään kun sohvalla istuin ja odotin uutta ja hienoa kroppaa ;)

Aluksi pakotin itseni liikkumaan, menin ryhmäliikuntatunneille ja välillä heiluin kuntosalilla. Jossain välissä kuitenkin aloin nauttimaan liikkumisen jälkeisestä olosta.
Yritin välillä kysellä ohjeistusta saliasioihin kun olisin halunnut vähän enemmän haastetta mutta ohjeet oli että kaksi kertaa viikossa koko kroppa läpi ja se on siinä. Hyvä tulee. Ei se riittänyt mulle joten sit se sali vähän jäi ja hilluin niillä jumppatunneilla hiki hatussa. Illassa vaikka kolme jumppaa peräkkäin. Fiilis oli kyllä hieno ja ja odotin että millon sinne jumppaan pääsen taas.

Kuntosali kuitenkin kiinnosti koko ajan ja päätin että irtisanon jäsenyyteni ja siirryn Saaran perässä toiseen paikkaan jotta pääsen ottamaan oppia sellaiselta joka tietää mitä tekee. Enhän mä kuitenkaan pystynyt irtisanoutumaan, en raaskinut kun "oman" salin henkilökunta on niin ihana ja niiltä olin paljon saanut tukea tän projektin aikana. Sain laitettua jäsenyyden tauolle  muutamaksi kuukaudeksi. Jotenkin tällä hetkellä kuitenkin tuntuu että irtisanominen on mulle ajankohtaista. Aika näyttää. "Tyttöjen" salilla ei ole ihan samanlaiset mahikset kun tuolla toisessa paikassa.

Saarahan on sitten tuonut läjäpäin uutta tuohon sali puoleen (monen muun asian lisäksi)! Aamut alkaa ihan laulellen salitreenien jälkeen :D

Onhan se mun touhuaminen varmaan aikamoista räpellystä, opin kuitenkin koko ajan lisää! Fiilis on loistava ja sentit katoilee!

Salin lisäksi oikeastaan vaan lenkkeilen ja välillä uin, ryhmäliikuntatunnin on jäissä. Liikuntapäiviä viikossa on 5-7.

En mä vois enää kuvitella elämää ilman liikuntaa. Olkoonkin sitten niin että liikunta ei vaikuta siihen painon putoamiseen mutta korvien väliin se vaikuttaa ainakin ja kropan muotoon, mitä muuta vois edes vaatia?!

Eiköhän nämä "ennen oli niin ja nyt on näin" postaukset ole tässä ja päästään käsiksi tähän päivään :)




maanantai 18. helmikuuta 2013

Testi.

Toisinaan tuon jälkikasvun kanssa käydyt juttu tuokiot pistää miettimään.

Ronja: "Äiti, mä kysyn sulta yhen jutun. Mä oon kysynyt tätä ennenkin."
mä: "ahaa..."
Ronja: "Jos tää olisi sun elämän viimeinen päivä, mitä tekisit?"
mä: "Menisin salille."
Ronja: "Hyvä! Viimeks sä vastasit että söisit niin paljon herkkuja kun vaan ehtisit."
mä: "Aijaa"
Ronja: "Kun sä oot muuttunu ulkoisesti ni halusin vaan testata ootko muuttunu henkisestikkin."
mä: :O

Eipä siinä. Fiksu likka :D
Jotain on tosiaan muuttunut!





-30kg!

Tänään se on totta!
Mä olen laihtunut nyt yhteensä tasan 30 kg.
Painan 86kg!
Loistava ja onnistunut olo!
Toisaalta kuitenkin omituinen fiilis. Mä aina ennen ajattelin että kun joskus ikinä koskaan milloinkaan voisin laihtua tollasen määrän ni mä näyttäisin tosi hyvältä. Vaan kuinkas sitten kävikään? Mä tein sen ja laihduin sen verran tosin alkutilanne oli lähes 20 kiloa isompi kuin silloin kun ajattelin asiaa. En mä näytä mun mielestä tosi hyvälle vieläkään :D

Mulla on "pieni" ongelma itseni kanssa kun aina märehdin sitä että paljon on vielä jäljellä enkä osaa iloita siitä mitä on jo takana. Kehtaako edes itseään kehua? Joku saattaa ajatella ylimieliseksi.
Se on mun oppimisen paikka, pitää opetella olemaan itsestään ja saavutuksistaan ylpeä. Piru vie mulla on siihen hyvä syy!






sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Ruokaa.

Sillä aikaa kun tuolla uunissa kypsyy lohi ja kasvikset ajattelin kirjoitella mun syömisistä. Syöminen vaan on yksinkertaisesti niin mukavaa.

Mä olen joku semivege :D Kai sille on joku hienompikin nimi mutta en niistä tiedä. Mä syön kalaa, kananmunia ja maitotuotteita. Ei siis punaista lihaa, kanaa, kalkkunaa, riistaa ja mitä niitä nyt on.
Tällainen syöjä olisin ollut mieluusti jo lapsesta lähtien mutta äiti ei silloin voinut ymmärtää että liha ei vaan mun kurkusta mene alas. Se koostumus, jänteet ja läskin palat. Yöks!

Kun muutin omilleni niin punainen liha jäi heti pois ja myöhemmin muut. Lopulta elin oikeastaan vaan leivällä ja makaronilla. En mä mitään mistään proteiineista tajunnut tai ei tiennyt. 2001 kun tuli tuo lapsi niin aloin vähän miettimään että miten se pieni ihminen saa kaiken mitä tarvitsee.

(Ronja söi/syö kotona samalla lailla kun minä ja viime kevääseen asti koulussa sitä mitä siellä oli milloinkin tarjolla. Nyt Ronja syö koulussa kala/kasvis ruokaa. Mummulassa sitä mitä on tarjolla. Päättäköön lopulta sitten itse miten haluaa syödä mutta nyt tällanen kuvio.)

Projektin alussa mulle ei ollut kovinkaan suurta väliä sillä mistä ruoka-annokset koostui. Tai oli, päätin etten syö mitään kevyt tuotteita, hyi hyi. Ne on pahoja. Vaihdoin siis rasvattoman maidon kevyt versioon ja laitti margariinin voihin kun aloin laihikselle koska kaiken piti maistua hyvälle ja ei saa tuntua siltä että luovun jostain. Pääasia oli kuitenkin että pysyttiin kaloreiden rajoissa. Tietysti ne herkut oli pois laskuista. Merkkasin edellisenä iltana jo koko seuraavan päivän ruokailut sinne ruokapäiväkirjaan ja noudatin sitä omaa listaani tunnollisesti.
Kiloklubin pallurat sai helposti tyytyväiseksi vaikka söin hurjia määriä pastaa lähes joka päivä. Kyllähän sitä laihtua voi pastallakin ihan helposti mutta mitä siinä muka oppii. Kun aikaa kului ja liikunta tuli mukaan kuvioon niin aloin miettimään proteiinin saantiakin jonkin verran. Ja niitä hiilareita.
Mä juon teetä ihan tolkuttomia määriä päivässä, maidolla. Aluksi en älynnyt laskea teehen laitetun maidon kaloreita mutta kun sen tajusin niin iski shokki! Noin paljon päivässä pelkkään teemaitoon! Pitkin hampain sitten vaihdoin maidon rasvattomaan. Ja uskollisesti kirjasin sen jälkeen ne teemaidotkin sinne ruokapäiväkirjaan.

Elokuussa kun Saara teki muutti mun ruokavalion niin syttyi joku lamppu päässä. Silloin väheni entisestään turhat hiilarit ja niin pastan leivän kuin hedelmienkin osalta. En ole mikään karppailija. Nautin joka aamu ihanan lautasellisen kaurapuuroa kera höysteiden. Kasviksista ja marjoista saa kivasti hiilareita. Hedelmiäkin syön välillä. Omena + raejuusto on NAM! Niin ja leipääkin syön joskus. Periaatteessa mikään ei ole kiellettyä mutta sitä vaan tekee erilaisia valintoja kuin ennen.

Herkkuja syön harvoin. Niistä tulee vielä liian huono omatunto, lukuunottamatta laskiaspullaa viikko sitten :P
Alkuaikoina Ronjalla oli hauskaa kun haistelin sen karkkipäivän karkkeja. Mieli teki kovasti mutta voitin itseni useasti kun jätin syömättä!

Välillä on niin ahdistava ajatus että pitää jotain ruokaa tehdä, tuntuu että loppuu ideat ja ei millään keksi mitä söisi välillä taas tuntuu että ideoita on niin paljon ettei tiedä miten päin olisi. Todellisuus on kuitenkin sitä että niitä melko samanlaisia pöperöitä tulee syötyä päivästä ja viikosta toiseen.

Olisi ihanaa kun joskus saisi vaikka viikon jolloin kaikki sapuskat olis mua varten mietitty ja valmiiksi tehty. Sellaista ei taida tässä elämässä tapahtua. Kerran kuitenkin viime huhtikuussa Ronja yllätti mut kun tulin töistä kotiin. Likka oli laittanut äiskälle iltapalaa...

Kyllä maistui :P

Pääsääntöisesti siis joudun itse itseäni palvelemaan. Sekin käy. Aluksi olin aina ihan paineissa jos ruoka-ajat tai sisällöt vaihtoivat paikkaa. Ei tullut kuuloonkaan että iltapalarahkan aikaan olisin syönyt "oikean" ruoan. mä olin niin tiukka itselleni etten vaan vahingossakaan mokais tätä hommaa. Nyt mä osaan olla jo vähän rennompi ja ajatella että maailma tai tää projekti ei kaadu vaikka vähän ajattelisin omilla aivoillanikin joskus.

Eilinen iltapala oli tämän näköistä... (ei musta mitään ruokakuvaajaa kyllä saa!)

Savulohta, raejuustoa, salaattia, kurkkua. Kesäkurpitsa-sipuli-paprika-oliiviöljyjuttua
joka oli uunissa kypsennetty :P

Mulla on nälkä! Jokohan toi ruoka ois valmis?

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kiloklubi.

Kiloklubi oli tullut mulle tutuksi jo 2009 jolloin olin taas kerran aikonut laihtua mutta taisi siinä silloin käydä niin että sen minkä aamulla aloitin oli jo hyvissä ajoin iltapäivällä loppunut. Uusi yritelmä kirjanpitojen mukaan 2010. Pieleen meni. Taas. Motivoivaa :/

No mutta kerta se on ensimmäinenkin kun asiat muuttuu ja 2012 alussa aloin uskollisesti pitämään kiloklubissa ruokapäiväkirjaa, osallistuin punnitusketjuihin ja luin ahkerasti kanssakutistujien kokemuksia. En siis aluksi kertonu aikeistani laihtua kenellekkään joten toi sivusto oli mulle kaikki ja imin sieltä kaiken mahdollisen vertaistuen ja perustin sinne jopa oman päivänkirjan. Sieltä löytyi asiantuntijakommentteja, vanhoja konkareita jotka vuosi toisensa jälkeen pudotteli niitä viimeistä kymmentä kiloa ja niitä jotka oli pudottanut huimia määriä painostaan. Hienoja menestystarinoita, epäonnistumisia, ennen ja jälkeen kuvia. Tosi hyvät välineet päästä alkuun ja opetellea syömään oikein tai ainakin sinne päin. Oikeanlaisiin ruokatottumuksiin kiloklubissa ohjailee neljä pallukkaa..


Kasvikset
suositus 600g, minimissään
kuitenkin 400g. Perunaa ei
lasketa kasikseksi.
Energia
rasvoja 25-65% ruokavaliosta
proteiineja 15-35%

Herkut
max. 5 dl korkaenergisiä juomia,
alle 100g energia pitoisia herkkuja.
Kokonaisuudessa kuitenkin alle 10%


Kuidut
15-25%
Pallukka herjaa jos syödyt viljatuotteet
alle 6g/100g



Pallukka muuttuu vihreäksi kun on kirjannut oikea oppista muonaa sinne ruopäiväkirjaan, jos on edes vähän sinne päin pallukka on oranssi ja jos  menee päin sieniä niin pallukka helottaa punaisena! Palloa klikkaamalla esiin tulee ruutu joka kertoo missä meni vikaan. Esim. rasvan laatu on syynin alla tuolla energia osastolla.
Aika helppoa ja yksinkertaista. Kiloklubin ohjeilla on tarkoitus pudotella painoa 300-800g viikossa.

Ruokapallerot on helppo saada vihreiksi, ei ongelmaa. Nykyään kun kuitenkin syön enemmän proteiinia niin saattaa pallo kiukustua liiasta määrästä, kuitu pallo myös vihoittelee toisinaan. Kai se toivoisi enemmän ruisleipää :D

Ohjelma kannustaa myös liikkumaan neliöiden avulla. Neliöt on samalla systeemillä toimivat kun nuo pallerot.
Neliöt vahtivat kulutusta, määrää, tehoa ja vaihtelua. Olen valinnut itseni kohdalle asetuksen "laihdutusliikkuja" suositukset on tällöin liikkua 5 kertaa viikossa. Liikuttuja minuutteja min.200 ja kulutusta tulisi vähintään 1500 kcal.

Liikunta neliöt herjaa mulle aina ja koko lähes aina liian kovatehoisesta liikunnasta ja vaihtelun puutteesta. Niistä en jaksa välittää mutta merkkaan liikunnat niin ohjelma sitten ajattelee mun puolesta ja laskee kuinka paljon pitää syödä.

Liikuntaneliöistä en edes yritä laittaa kuvia kun noiden ruokapalleroiden asettaminen tuotti jo tuskaa ja siksi ne on huonosti tossa :)

Edistymisosio on tuolla klubissa myös kiva. Sinne kun laittaa painon ni systeemi piirtelee sinne kaavion . Kivahan sellasta alaspäin menevää käppyrää on seurailla. Siitä olisin halunnut kuvan tänne mut en osaa sitä sieltä ottaa :D Ja tietenkin kun systeemi tietää painon niin sitä mukaan muokkautuu taas ne kalorit mitä suositellaan syötäväksi.

Enää en jaksa kovin aktiivisesti seurata noita klubin keskusteluja, asiantuntijat on häipyneet ja jutut tuntuu pyörivän ympyrää ja jotenkin mä en enää saa irti sieltä sitä mitä haluan. Nykyään etsin blogeja joissa ihmiset kertoo omista treeneistä ja projekteistaan. Ne motivoi.

Koska mä oon kuitenkin aika raukkis enkä kokonaan taida luottaa itseeni niin käytän edelleen tota ruokapäiväkirjaa ahkerasti. Se on vaan niin helppo. Joskus mun on siitäkin päästävä mutta ei vielä, luulisin.
 






perjantai 15. helmikuuta 2013

Tavoitteita ja palkintoja.

Oikeesti mun pitäs olla nukkumassa eikä kirjottelemassa täällä. Asia tuli mieleen niin se on sitten kirjotettava. Kuolema kuittaa univelat. Yhden yön jaksaa vaikka päällään seistä ja mitä muita kliseisiä sanontoja asiaan liittyykään mutta siis...

Ihan ekassa postauksessa tänne taisin kertoa että ensimmäinen tavoite oli pudottaa 16 kg ilman aikarajoja mutta sehän oli valhetta. Oli mulla aika raja, elokuun alkuun vai loppuun. Jompi kumpi.
Tuon tavoitteen saavutin kuitenkin jo kesäkuun alkupuolella eli reilusti aikataulua edellä. Silloin palkitsin itseni rustolävistyksellä. Oltiin syystä jota en muista P:n kanssa Jyväskylässä ja jossain siellä kauppakeskuksessa oli iso mainos että lävistykset 25€ tai jotain ja mä menin pienen yllytyksen jälkeen sinne korun ottamaan. Kyllähän mä kyttäsin tarkkaan ettei se lävistäjä mitään likaisia kamppeita esiin kaivanut. Mutta siis oikein malliesimerkki siitä kuinka harkitaan tarkasti. Not!

Mä en kuollaksenikaan muista mikä oli seuraava välitavoite tai etappi. Olisko se sitten suoraan se 80 kg jonka asetin lopulliseksi tavoitteeksi sillon viime vuoden tammikuussa. Palkinnoksi siitä on tulossa tatuointi johon aikakin on varattu jo maaliskuuksi. Vahvasti epäilen silloin puntarissa tuon lukemana olevan, mutta joskus se on siellä kuitenkin. Tai ainahan voi jatkaa jotain toista kuvaa.
Olin kieltänyt itseltäni uuden kuvan oton ennen kuin tavoite on saavutettu mutta tota kieltoa oon vähän kiertänyt :P Se ei ole uusi kuva jos muokkaa vanhaa :D Vuoden varrella on mustetta tullut lisää ainakin kolmeen kuvaan...


Tämmönen oli ensin...



...ja siitä tuli tämmönen ihana <3


Selässä tällanen ihan kiva...


...joka muuttui tosi kivaksi!

Tää on mun lemppari...


...josta tuli/tulee vielä lempparimpi.
(taitaa tossa kädessä jotain muutosta koon suhteen olla...?)

Ai niin ne tavoitteet. Joo siis aluksi luulin että 80 kg riittää. Tarkemmin kun ajattelin 75 kg ois parempi, sen päätin tän vuoden tammikuussa ja aikaa olis taas sinne elokuun alkuun tai loppuun. Aika maltillinen aikataulu. Koska nälkä kasvaa syödessä niin kuitenkin ois ihan kiva olla indeksiltäänkin normaali painoinen ja mulla se yläraja on 70,6kg. Kuulostaa järjettömän uskomattomalta sinne päästä.
Aluksi mun BMI oli 41.1 ja nyt 30.6 eli kohta mä oon "vaan" ylipainoinen :D

Tavoitteena mun ei ole missään nimessä olla "laiha läski". Mun mielestä on kauniimpaa olla sporttinen, lihaksikas ja mieluummin sitten vaikka vähän indeksi mukaan ylipainoinen kuin joku tuulen nussima vinkuheinä :D

BMI on ihan tyhmä keksintö koska se on keksitty juurikin laihoja läskejä varten eikä urheilijoita tai muita lihaksia treenavia varten. Pyh ja pah pitäisi sanoa tollasille taulukoille ja katsoa vaan mitä peili ja mittanauha kertoo. Mutta siis mä matkaan maltillista vauhtia kohti normaali painoa ja lopulta se palkinto on siinä että olen terve, hyväkuntoinen ja tyytyväinen itseeni.

torstai 14. helmikuuta 2013

Vaaka.

Uskollinen ystäväni. Joka on näihin päiviin asti kertonut sen mitä silmä ei ole peilistä nähnyt. Pudonneet kilot.
Ekat 20 kiloa ei näkynyt mun mielestä yhtään missään. Okei varmaan vähän kasvoissa. Pärstäkertoimesta -20 kg. Wuhuu!

Jos ei olisi ollut vaakaa olisin heittänyt hanskat tiskiin ainakin 200 kertaa. Muistaakseni aluksi kävin puntarilla kerran viikossa. Osasin iloita pienestäkin pudotuksesta koska suunta oli aina oikea. Ahdistus iski kun ei kilojen kariseminen näkynyt peilissä tai vaatteissa. Vaatteissa ei varmaan siksi että joka ikinen rätti oli jotain kolme numeroa liian pieni. Niistähän on vasta nyt tullut suurinpiirtein sopivia. Ilman vaakaa en siis olisi tässä.

Olen vaaka addiktoitunut vieläkin. Uskollisesti punnitsen itseni aamuin illoin. Ja joo mä tiedän ettei niin saisi tehdä koska ihminen syö, juo, paskoo ja treenaa eri aikoihin ja kaikki vaikuttaa kaikkeen ja on hormoonit ja vielä vaikka mitä muuta mutta mä olen oppinut tulkitsemaan mun kroppaa. Miten se toimii, miten mikäkin vaikuttaa mihinkin.
Vaikka pompin siellä puntarilla joka ikinen päivä niin kirjanpitoihin merkkaan tuloksen kerran viikossa. Ihan "virallisen" painon otan joka kuukauden 9. pvä joten se kertoo kaikista eniten todellisuudesta. Ajattelin tänne blogiin kirjata painon kuukauden välein, jos maltan niin harvoin. Jos en niin sitten useammin :D

Viime viikolla lukemat oli 2 kg plussalla eikä siitä tullut paineita koska tiesin sen johtuvan salitreeneistä jotka oli himpun verran rankempia kun ne mitä olin yksin tottunut tekemään. Pari päivää ja ne nesteet oli pois ja lukema alimmillaan tän projektin aikana.

Uskon että vaaka on mulle tärkeä ainakin sinne normaalipainon rajoille asti. Kunhan saan ton ylimääräisen fläsän pois niin vaaka lentää niin kauas kun jaksan vaan heittää. Sen aika ei kuitenkaan ole vielä.




Treenailua, hihattomassa paidassa!

Ei siinä sitten mitään.

Jos Saara käskee tulla salille hihattomassa paidassa niin sitten mä tulen.
Asiahan ei tietenkään ilman paniikkeja sujunut. Kauhee stressi koko edellisen illan. Apua, kaikki ihmiset näkee voimat jotka roikkuu alas päin :D Voi Suvi parkaa eilen illalla lenkillä kun avauduin tulevasta koitoksesta!
"Ei siellä salilla koskaan ketään ole siihen aikaan, mitä välii?" Ai, ei oo. Tänä aamuna se oli juurikin toisin päin. Olihan siellä vaikka ketä. Mä taisin olla kuitenkin ainoa joka kiinnitti huomion roikkuviin läskeihin.

Tänään oli olka-hauis-ojenta jumppailua! What a feeling! Mä niin tykkään aamusaleilusta <3



Todistettavasti ilman hihoja :)







keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tärkeitä ihmisiä.

Sanotaan että hyvä tulee hyvän luokse. Mun on pakko siis olla hyvä koska vuosi 2012 toi elämääni monta tärkeää ihmistä <3

Kerron jotain niistä ihanista ja tärkeitä ihmisistä jotka on projektin aikana  ilmaantunut elämääni. Osalta olen kysynyt luvan nimen julkaisemiseen ja osalta en vielä joten siksi osa on vain pelkkiä etukirjaimia :)

Kiloklubin kautta tapasin P:n jonka kanssa käytiin aluksi lenkillä ja muutaman kerran lady linella mutta aika nopeasti kävi selväksi että yhdessä emme liikuntaa tule harrastamaan mutta teetä ollaan yhdessä juotu senkin edestä. P:n kanssa parannettiin ennen enemmänkin maailmaa mutta nykyään sitten isommalla porukalla saatetaan pelailla lautapelejä tai vietetään karaoke iltoja. Rentoa yhdessä oloa siis! Tämä porukka on tärkeä ajatusten nollaamisen kannalta <3

Lokakuussa 2011 tapasin Saaran kun istuin tuoliin tatuoitavaksi. Kai siinä sitten on tullut puhe läskeistä ja muutoksen halusta ja jotain.
Lähdin kotiin kelmut olkapäässä intoa puhkuen ja motivoituneena koska luulin että nyt mä laihdun. Nyt mä pystyn siihen. Ja todellisuudessahan mä en pystynyt vaan lihoin entisestään.
Seuraavan kerran istuin siellä tuolissa 26.1.2012 jolloin projektia oli lähes kuukausi takana. Kuinka ollakkaan asia tuli puheeksi, taas.
Elokuussa 2012 olin taas tatuoitavana ja silloin muistaakseni Saara ehdotti että voisi väsätä mulle ruokavalion uusiksi. Tarkoitus oli pari viikkoa kokeilla miltä tuntuu syödä kyseisellä ruokavaliolla. Hyvältä tuntui ja sieltä on jäänyt hyvä pohja syömiselle yleensä.
Jossain välissä tuli puhe että myös saliohjelmaa voitas miettiä.
Ja nyt mä sitten treenan Saaran oppien mukaan. Fiilis on aivan mahtava. Mä niin vihaan ja rakastan niitä treenejä. Uskomaton mahdollisuus saada tollanen "oma" piiskuri joka pistää rikkomaan omia rajoja aina vaan uudelleen!
Kiitos <3

Elokuussa 2012 aloitin uudessa työpaikassa. Pelotti ihan kamalasti mennä uuteen paikkaan. Lihava minä jossa kukaan ei kuitenkaan usko että olen laihtunut melkein 20 kg joten päätin etten kerro kenellekkään, vieläkään.
Ensimmäisenä aamuna menin sinne missä kaikki oli. Ensimmäisenä näin naisen joka istui edessään FASTin sheikkeri täynnä vettä. Esittelin itseni ja istuin alas. Toi FAST-pullo nainen alkoi kertomaan innoissaan että on just muutamassa päivässä laihtunut 600 grammaa. Siinä samassa hetkessä tajusin ettei mulla ole mitään hävettävää tai salattavaa. Tää on rento paikka. Sen vaan tiesi.
Se laihtuja nainen oli mun kanssa samassa tiimissä ja hyvin nopeasti tajuttiin että ollaan yhtä hölmöjä ja yhteistä on vaikka kuinka! Ihana Suvi <3 Niin tärkeä. Me lenkkeillään kimpassa useamman kerran viikossa ja reilun tunnin lenkillä ehditään parantaa tätä maailmaa kunnolla! Kaikkia kivoja reissujakin suunnitellaan!

Siellä samassa paikassa oli töissä myös hirmu iloinen ja positiivisen oloinen mimmi. Kohtasiko katseemme ruokahuoneessa kun lautaset oli melkolailla samanlailla täytettyjä vai miten se meni mutta kuitenkin. Yhteinen sävel löytyi sormia napsauttamalla. Ja jonkun ajan päästä tajuttiin että meillä on sama ruokavalion laatija! Saara!
Katjan kanssa vaihdetaan paljon ajatuksia ihan mistä vaan. Pohditaan ja mietitään syntyjä syviä. Katja haastaa mut tietyllä tavalla ajattelemaan pintaa syvemmältä <3

Lisäksi olen tavannut kiloklubin kautta muutaman muunkin ihmisen joiden kanssa ollaan yritetty säännöllisen epäsäännöllisesti tavata, lenkkeilyn tai jonkun muun yhteisen tekemisen merkeissä.
Kaksi ihmistä on tarkoitus ainakin vielä tavata. Noopu ja Wanna Bee. Tärkeitä hekin <3

Ja kun sanotaan että aikuisena on vaikea löytää uusia ystäviä. Väittäisin että ainakin osa tärkeistä ihmisistä on ihan oikeita uusia ystäviäni!




tiistai 12. helmikuuta 2013

Kuvista.

Kuvapaniikki meinasi iskeä.
Olen siis ottanut itsestäni "edistymis" kuvia viime vuoden helmikuusta alkaen, muistaakseni. Otan kuvat kerran kuussa alusvaatteet päällä. Yök!
Olin ajatellut että tänne ne kuvat lykkään mutta se jo ajatuksena aiheutti liian suurta ahdistusta joten päätin etsiä koneen sekä ystävien kameroiden kätköistä kuvia joissa mulla on vaatteet päällä :D
Näky ei ole niissäkään kaunis mutta tämä nyt vaan kuuluu tähän projektiin. Tällanen julkinen itsensä häpäisy auttaa näkemään tavoitteen vielä selkeämmin!
Ne kamalat alusvaate kuvat ajattelin kuitenkin julkistaa sitten joskus. Sen aika vielä tulee.

Mutta ettei kaikki menisi kuin elokuvissa niin tuli uusi pulma. En tiedä miten välilehti juttuu saa uuden kohdan aloitettua :O Siis käsitin että kaikki kuvat sitten on yhdessä pötkössä siellä vaan...!
Opetellaan. Jos ei kuvia tule tänään ni sitten ne tulee huomenna tai ylihuomenna. Mutta ne tulee.

Asiasta pulkkamäkeen!
Käytiin likan kans pulkkamäessä! Ensin pelotti mutta lopulta laskin vaikka kuinka monta kertaa sillä punaisella pulkalla :D Villiä!

Välilehtiä!

Kummallista että ensin en mainaa saada välilehtiä toimimaan millään ja nyt, ne vaan toimii! Pitiköhän mun saada vaan hengittää rauhassa ennen kuin julkaisen noita kammottavia lukuja. Kilot osiossa on nyt lukemat vuoden 2012 alusta tähän päivään. Kamalampaa on vielä tulossa. Ne kuvat. Ja ne sentit. Ne on ihan kamalia.

Aivan järkyttävän hitaasti tuo paino on  näköjään pudonnut. Ihmeellisesti sykäyksittäin. Pitkiä jumeja ja sitten tollasia spurttikausia väliin.
Pääasia että alaspäin tulee kuitenkin koko ajan.

Matkaa on pitkästi vielä edessä!


maanantai 11. helmikuuta 2013

Historiaa.

"Elämää" oli ennen tätä projektia, ehkä.
Kaikki johtuu aina jostain ja joku voi vaikka lapsuus aikojen antaa vaikuttaa siihen miten tai miksi toimivat vielä aikuisenakin jollain tietyllä lailla. Niin mäkin toimin hyvin pitkään.

Mun ylipaino on johtunut silkasta himosta syödä kaikkiin tunteisiin mitä ihminen voi keksiä. Mun elämässä on niitä tunteita riittänyt. Oli alkoholisti isä ja yksityisyrittäjä äiti. Paljon yksinoloa lapsena. Paljon vastuuta liian nuorena. Olin angstinen teini. Muutin alaikäisenä pois kotoa ja kuvittelin olevani aikuinen. Tulin raskaaksi 20- vuotiaana ja silloinhan mä vasta aikuinen olinkin. Yksin jäin raskauden alkumetreillä. Huomasin kuitenkin ettei aikuisena oleminen olekkaan kivaa ja helppoa. Haasteita oli vaikka muille jakaa. Tuli masennus.
Hirmuisen monta "hyvää" syytä vain syödä ja syödä ja syödä. Herkkuja, pitsoja ja burgereita tai ihan mitä vaan!

Vuosiin en itkenyt tai muutenkaan käsittellyt tunteitani muulla kuin ruoalla. Olin vain sellanen jähmeä kivimuurin virittelijä. En antanut itseni tuntea koska se olisi voinut ennen pitkään sattua tai yleensäkkin tuntua jollekkin.

Masennukseen söin lääkkeitä vuosia, kävin keskustelemassa. Tuntui ettei asiat johtanut koskaan mihinkään. Samaa liibalaabaa kerta toisensa jälkeen. Vikaa yritettiin aina etsiä muista ihmisistä, muiden tekosista tai kaikkialta muualta kun musta itestäni.

Tarkkaan en ajankohtaa muista mutta olisiko ollut 2011 kun päätin että nyt loppuu masennuksen kourissa rypeminen ja pillereiden popsiminen. Mä olen mun elämän tärkein henkilö vain mä pystyn vaikuttamaan siihen millainen on mun loppu elämä. Päätin että otan asiat yksi kerrallaan vastaa ja käsittelen siihen liittyvän tunteen. Itketti tai ei. Silloin ei suunnitelma oikein toiminut ja muutamassa kuukaudessa olin lihonut 8 kg ja huomasin olevani painavampi kuin koskaan. Ei onnistunut tunteiden käsittely.

En tosiaan tiedä mikä mutteri päässä heilahti sillon tapaninpäivänä 2011. Kaikki oli ihan selvää pässin lihaa. Silloin päätin. Ja tiesin että homma ei ole helppo. Kunhan opin käsittelemään tunteitani niin opin varmasti hillitsemään tunteisiin liittyvän syömisen. Olin epävarma siitä osaanko syödä herkkuja kohtuudella joten jätin ne kokonaan pois. Vain siihen saakka että luottaisin itseeni tarpeeksi.
Kuten ekassa kirjoituksessani kirjoitin alku ei ollut helppo, itkin kun teki mieli syödä mutta sinnittelin ja sitä se todellakin alussa olikin, sinníttelyä aamusta iltaan ja joka aamu uudestaan piti tehdä päätös siitä että tämä on nyt se juttu mistä pidetään kiinni.
Ajan kanssa homma muuttui helpommaksi ja itkin aika paljonkin. Mitä lienee patoutuneita tunteita. Mun asenne muuttui tiukkapipoisesta siivous intoilijasta paljon rennommaksi ja huolettomammaksi. Tosin voi siitä ihmiset olla erimieltä edelleen ;)

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Sydän hakkaa...

Sain käsittääkseni viritettyä tähän blogiin välilehtiä muttei mitään aavistusta miten ne kirjoitukset saa niin että kaikki voi ne nähdä. Mä oon aivan onneton tällaisten systeemien kanssa. Pitää opetella tai muuttaa systeemiä jos ei ala onnistumaan.

Väkersin äsken pitkän aikaa paino osioon lukemia vuoden 2012 alusta. Tuntuu aivan järkyttävän kamalan kauhean nololle julkaista niitä täällä koska kuitenkin joku tuttu tännekkin eksyy ja lukee luvut. Ei taida olla luvut sittenkään yhtä noloja kuin ne kuvat joita tulen tänne laittamaan. Tuntuu että sydän tulee rinnasta ulos kun jännittää niin paljon. Jaiks!

Niin ja toi nimi Maya ei ole mun oikea nimi ja sitähän joku varmasti haluaa myös ihmetellä mistä moinen nimi. Mä olen jotain blogeja lukenut tollasella nimimerkillä ilmeisesti ja se kun oli täällä valmiiksi päätin sitten olla Maya täällä omassakin blogissa.

Luulen, uskon ja tiedän että nää alkupään postaukset on sekavia koska yritän jotenkin kasata menneen vuoden ennen kun pääsen käsiksi tähän päivään.

(Poistin mokomat välilehdet ja perehdyn asiaan paremmalla ajalla!)




Mistä kaikki alkoi?

En olisi uskonut tämän päivän tulevan! Minä kirjoittamassa blogia. Mielestäni en ole kovin lahjakas kirjoittaja mutta ajatus kirjoittelun takana on selkeä.
Ystävien, kavereiden, tuttujen ja tuntemattomien ei tarvitse kuunnella enää mun vouhotuksia kadonneista senteistä tai kiloista :D
Vaikka tätä blogia ei koskaan lukisi kukaan niin ainakin olen saanut sanottua asiat joita mielessä pyörii!

Eli siis projekti lähti käyntiin 27.12.2011. Istuin sohvalla edessäni järkyttävä määrä suklaakonvehteja. Kertakaikkiaan koin että nyt syttyi lamppu päässä. Mitä mä oikeen teen? Miksi mä haluan tehdä näin itselleni? Onko tässä mitään järkeä? Kohta korjaa kuolema jos en tee itselleni jotain.
Siitä se sitten lähti.
Virallinen ensimmäinen punnitus 1.1.2012 puntari näytti 116kg!!! Asetin ensimmäiseksi tavoitteeksi -16kg ilman aikarajoja.
Löysin kiloklubin johon aloin tunnollisesti merkkaamaan syömiseni. Päätin myös että itselleni en valehtele tai muutenkaan huijaa. Tämä homma lähtee raatorehellisyydestä itseäni kohtaan.
Lisäksi päätin totaalikieltäytyä kaikista herkuista ensimmäisen tavoitteen saavuttamiseen saakka.
Oli itselleni hurjan tiukka mutta kenellekkään ulkopuoliselle en asiasta kertonut, en kestänyt ajatusta siitä että joku alkaa arvostelemaan mun keinoja tai tapoja. Mä aion vaan onnistua.

Hetkeäkään en kuvitellut että matka tulee olemaan helppo koska olen tunnesyöppö, ahmimishäiriöinen ruoan ja herkkujen suurkuluttaja. Ensimmäiset kaksi viikkoa ilman herkkuja oli ihan tuskaa. Mä jopa itkin lohduttomasti koska yksinkertaisesti teki vaan mieli syödä. Päätin että tunnen ne tunteet läpi enkä hukuta niitä syömiseen.

Ensimmäiseen kolmeen kuukauteen en harrastanut liikuntaa olenkaan. Ajattelin että ei liikuntaa tarvita koska ruokavalio on kuitenkin tärkein. Laiska mä vaan olin. Ekat 10 kiloa tippui kolmessa kuukaudessa. Ja siitä matka on edennyt välillä hitaammin ja välillä nopeammin niin että tähän mennessä painoa on pudonnut 29,4kg. Nykyään liikunta kuuluu vahvasti mun arkeen. Käyn salilla ja harrasta aerobista eri muodoissa.
Liikuntajuttuja availen tarkemmin myöhemmin. Ja kunhan opin tätä blogia käyttämään haluan lisätä tänne painonpudotuslukemat ja mittanauhatulokset ja edistymiskuvat ja vaikka mitä.
Mulla on niin paljon vouhotettavaa tänne :)

Tää blogi on vähän niinkuin julkinen salaisuus mutta kuitenkin mun paikka jossa voin vapaasti olla minä.