Sunnuntai-ajatuksia.

Onpas tuntunut pitkälle tää aamupäivä! Heräilin ennen kuutta ja makoilin sängyssä pitkän aikaa ennen aamupalaa. Aamupalan jälkeen raahasin peiton sohvalle ja aloin tuijottamaan telkkarista kokkiohjelmia ja nyt jo särkee ja sattuu joka paikkaan! On kai ihan pakko lähteä vähän ulos täältä. Salille en mene, koska eilinen päivä viestitti, että tänään on lepopäivä. Olin eilen ihan poikki, jokaista lihasta särki ja kolotti ja veto oli poissa koko akasta. Kävin eilen pumppitrimmissä ja siellä huomasin viimeistään, että kroppa on lepoa vailla. Ensin olin ajatellut, etten ennen leikkausta pidä mitään huilipäiviä kun niitä on tulossa ihan riittävästi kuitenkin operaation jälkeen.

Tällaset oli maisemat sohvanpohjalta.

Ihan vaan sitä mietin, että onkohan sen leikkauksen jälkeen yhtä tyhmää olla paikallaan vai onko sitä sitten sen verran kipeä, ettei muuta vaihtoehtoa halua hetkeen edes ajatella. Tälleen normaali oloissa tää oleminen on multa liikaa vaadittu ainakin. Nythän oisi hyvää aikaa siivota tää koti kunnolla mutta haluunkohan mä kuitenkaan :D

Mun aivot ei pysty oikeen ajattelemaan nyt mitään muuta kuin sitä leikkausta ja sen jälkeistä aikaa. Yritän kuvitella mille mahdan näyttää ilman tota mahakassia. Yritän tajuta voinko vielä käyttää samoja vaatteita vai tuleeko niistä liian isoja? Mietin myös sitä miten kivaa on ollut nyt kun muutaman viikon on syönyt vähän rennommin ja samalla huomata, ettei se ole vaikuttanut kuitenkaan painoon mitenkään. On myös kiva jo ajatella aikaa viikon- parin päähän leikkauksesta jolloin taas kiristellään ruokavaliosta turhat herkut pois ja muutenkin vähän tarkemmin haluan sen jälkeen elellä. 

Mahan pohjassa on perhosia koska tärkeän ystävän kisat lähestyy hirmuista vauhtia! Santtu on tehnyt huikeaa matkaa kohti bikini fitness lavoja, kisadieettiä on jäljellä enää 7 viikkoa jos oikein muistan! Mimmi kisaa huhtikuun 13.pvä Helsingin kulttuuritalolla! Ihan mahtavaa ja oon itekkin ihan liekeissä kun oon saanut seurata miten homma toimii. On jotenkin hieno huomata, ettei kysymys ole mistään kärsimysnäytelmästä jossa koko elämä on pitänyt heittää päälaelleen. Saara tekee sitä mikä sille sopii, syö hyvin ja treenaa kovaa. Toki se mitä Saarasta on jäljellä siellä lavalla on vain pienen hetken totuus eikä kukaan kisaaja ympäri vuoden ole siinä kunnossa. Eikä kukaan tervepäinen sitä kuntoa pysyväksi tilaksi toivokkaan ;) Tuskin maltan odottaa, että pääsen kannustaamaan Saaraa ainakin kuuden parhaan joukkoon! Go Saara!

Jokainen meistä on vapaa valitsemaan sen reitin tässä elämässä joka tekee elämästä onnellisen. Mä luulen, että itse olen löytänyt onnellisen tavan elää tätä elämää. Toki ihan niinkuin kaikilla muillakin on mullakin huolia ja välillä asiat stressaa niin, että pää meinaa haljeta mutta se mihin mittasuhteisiin ne murheet ja huolet omassa päässään asettaa on merkittävässä osassa. Haluaako vaan velloa kaikessa negatiivisessa vai haluaako kuitenkin vaikka läpi harmaan kiven nähdä asiat vähän aurinkoisemmin? Välillä on helpompaa ja välillä vaikeampaa mutta perusfiilis on onnellinen. Niin on ihmisen hyvä <3

Nyt taitaakin olla ruoka-aika!