maanantai 21. lokakuuta 2013

Day one.

No niin, tänäänpä se sittei alkoi se bikini challenge.
Viikonloppuna pidin huolen siitä, että herkkuja tuli syötyä monen viikon edestä ja sen todisti puntarikin. Kivasti nesteitä oon kerryttäny.

En luonnollisestikkaan voi kertoa täällä tarkkoja ruoka tai liikunta juttuja kun ne on salaisuuksia, sen verran voin kuitenkin sanoa ettei ruokakaupasta tarvitse mitään uutta kantaa mukaan. Kaikkea tarvittavaa "kuntosaliliitännäis"- pilleriä ja pulveriakin löytyy valmiiksi ;)
Liikunta kuviot saa uusia tuulia ja tänään kävin ekan treenin tekemässä. Kivaa vaihtelua!

Viikonloppu meni siis niin totaali ohi kaikkien ohjeiden. Söin kun pieni possu koko ajan jotain! Olin nimittäin ruokapalkalla jeesaamassa äitiä sen työpaikan pippaloissa. Jo pelkkää pääruokaa söin niin paljon etten voinut melkein edes hengittää, silti pyysin Ronjaa hakemaan vähän lisää, että saan sitä hyvää makua suuhun. Lopulta kävi niin, etten vaan jaksanut syödä ja se mun sapuska piti heittää pois.
Kakkukahvit jäi kokonaan väliin kun ei vaan mahtunut :P
Juhlissa oli tarjolla myös iltapalaa ja mä olin "tilannut" itselleni aurajuustoa ja viinirypäleitä. Pienen kimpaleen vaan maistoin kun vieläkin oli maha niin täynnä :D Niin ja koko ajan napsin fazerin sinisiä konvehteja ääntä kohti. NamNam!
On sitä silti ihminen ihan tyhmä. Kun kerran ilmasiksi saa niin pitää syödä niin paljon kun napa vetää ja enemmänkin!
Juurikaan ei huonoa mieltä asiasta kuitenkaan jäänyt! Aivan mahtava on tästä lähteä kiristelemään fitfarmin tahdissa siis ;)

Lähdin lauantaina noinkin tiukkishousut jalassa
auttamaan äitiä.
Vähän jännitti lähteä ajelemaan kesärenkailla kun maa
oli valkoisena lumesta!

En ollut ennen maistanut mutta nytpä oon!

Kotiin pääsin vasta sunnuntaina kun ei mua päästetty yöllä
ajelemaan kotiin asti.  130km, pimeällä ja niillä kesärenkailla
ei ollut kuulemma hyvä idea.
(Mulla oli kuitenkin noi farkutkin mukana jos en olisikaan viihtynyt niissä toisissa)

Munhan piti huilata koko viikonloppu mutta kun kaveri  kysyi
lenkille niin en voinut vastustaa kiusausta ;)
Pikkukierros vaan :D

Niin ja yleensä kaikille projekteille on hyvä asettaa jokin tavoite ja mun tavoite on kiloista pudottaa viisi seuraavan kymmenen viikon aikana. Ja sitten niitä senttejä saa lähteä mutta niille en ole lukemia keksinyt!

Toivotaan että tää mun homma nytkähtää nyt kunnolla uuteen vauhtiin!


Nyt mä löysin tohon iphoneen mustavalko-kameran :D

Heippa!

4 kommenttia:

  1. Huomenta ja mukavaa päivää numero kaksi =)
    Kivaa vaihtelua sinulla tiedossa, vaikka homma on hallussa, vaihtelu niin virkistääääääää.............
    Mikä lie kohtaus sulle tuli sunnuntaina kun piti ruokaa ahtaa nassu täyteen , kuulostaa lähinnä huvittavalta, ei yhtään pelottavalta.
    Tuo mussutus on niin taakse jäänyttä elämää, kun ei mahdu niin ei mahdu niin ei mahdu...vaikka joskus tekee mieli yrittää....
    Mä tänään Turkuun katseleen ihmisiä, suunnitelmissa on syödä koko päivä ulkona mutta suunnitelmissa ei ole vielä täydentää joulusuklaavarastoja ( koska ne tulee syötyä )...ei ole tarkoitus mussuttaa pullaa vaan löytää joku kiva salaatti ja erikoiskahveja ja jotain speciaalia ja ehkä pari kivaa ostosta vaatepuolelta.
    Mä edelleen kuvittelen, etten sovi mihinkään vaatteeseen enkä oikein edes osaa sovitella, ei tuokaan voi olla ihan totta.
    Kivaa syksyistä viikkoa sulle !!
    wb

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin myös itse, että aika koomista tuo mun mässyttely oli. Joku mutteri oli korvien välissä vähän löysällä :D

      Se on se pääkoppa kumma juttu kaikinpuolin kun se myös uskottelee näinkin pitkän jälkeen myös sulla ettei sovi mihinkään vaatteeseen vaikka se on puppua!
      Sulla on niin huima muutos takana, että se vaatii aikaa siihen tottua!
      Toivottavasti sulla oli kiva Turku päivä! Kuulumiset käyn toisaalta kurkkimassa. Niin teen joka päivä :D

      Poista
  2. Siitä se lähtee, uudet tuulet tuo aina piristystä hommaan. Kiva seurata, miten Fitfarmin metodit toimii :)

    VastaaPoista