keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kun kaikki vaan rullaa!

Keskiviikko on nykyään mun lepopäivä samoin sunnuntai! Mun mielestä aika hyvin tuntuu rytmittyvän nää jumppailut tolla lailla. Ja niinkun mulle vinkattiin, että kantsii kirjoittaa lepopäivät kalenteriin valmiiksi ylös ettei vaan unohdu niin nyt ne siellä sitten lukee :)
Muutenkin jumppa-aikataulu on ihan nurinkurinen verrattuna aikaa ennen tätä bikini challenge jutskaa. Nykyään jumppailen melkein iltapäivällä töiden jälkeen tai jos menen iltavuoroon niin sitten aamupäivän aikana. Tällä konstilla saan rytmitettyä nuo sapuskat paremmin niin, että noudatan ohjeita mahdollisimman tarkasti. Aamut on nykyään outoa aikaa ja sitä aikaa vaan riittää koska en kuitenkaan nuku pidempään kuin ennen.

Tänään aamulla mietin, että mitä pukisin päälleni kun iltapäivällä piti työn puolesta olla "ihmisten ilmoilla". Hetken mielijohteesta laitoin oman mittapuuni mukaan melko tiukkis paidan tosta mahan kohdalta. Yleensä jos vähänkään epäilen että joku makkara tursuaa jostain liikaa vaihdan kiireessäkin jonkun tutun ja turvallisen löysä-paidan päälleni. Tänään läksin kuitenkin siinä mikä epäilytti!

En mä niin laiha oo mut en enää ihan läskikään ;)
Näillä siis läksin. Tukka ei ollut tossa vielä lähtövalmiina!

Töissä sitten eräs ihana ihminen töihin tullessaan sanoi "hyi kun sä oot laiha, mee pois <3"!
Työn puolesta tosiaan olin siellä ihmisten ilmoilla ja näin paljon entisiä työkavereita joita en ole nähnyt muutamaan vuoteen. Kamalasti tuli ihmiset ihmettelemään kuin mä oon ihan eri näköinen kun ennen ja niin pieni :D Mä kyllä ihan innoissani kerroin kilotkin paljon oon laihtunut. Jotenkin se oli ihan helppoa ottaa kehut vastaan tänään. Ja tuli niin hyvä mieli. Oonhan mä töitä tehnytkin :)

Mä nyt nautin siitä, että mulla on oikeestaan koko ajan hyvä fiilis. Motivoitunut, rento ja rauhallinen olo. Vitsi kun mä annan tän tunteen vaan kantaa nyt!
Mä teen asioita joista tykkään ja vietän aikaa ihmisten kanssa joiden seurassa viihdyn. So simple <3


Eilen iltavuoron jälkeen leikin taas musta-valkoisuus kameralla :D

Nyt saunaan! Mä niin tykkään et meil on oma sauna :D

4 kommenttia:

  1. Hihii, samat lepopäivät täällä :)
    Tollanen fiilis ja tunnetila on kyllä parhautta, siitä pitääkin vaan nauttia! ja kun tosiaan tekee niitä asioita mistä nauttii ja viettää aikaa ihanien ihmisten seurassa, niin eiköhän se vaan jatku! <3
    Ja mie kans niiiin ootan, et ois joskus aikaa ja energiaa toteuttaa piharakennusremppa, niin ois meilläkin sit oma sauna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan tavoiteltava olo tila tosiaan!
      Saunominen on kyllä ihan parasta joten kantsii ahertaa saunahommat kuntoon ;)

      Poista
  2. Heh, mä ostin Bikini Challenge-ohjeet viime elokuussa ja nauratti oikein kun tein aamulla salitreenin ja söin aamiaisen töissä, niin söin sitten ohjeen mukaan kanaa ja pastaa ja salaattia klo 8 aamulla, aamupalaksi :) Tuntui vähän oudolta tällaisen perinteisen aamupuuroihmisen mielestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ruokarytmit on kyllä ihan kummalliset tässä jos pilkulleen noudattaa. Siksi mä nyt sitten yritän jumpailla eri rytmillä kuin ennen. Palaan kyllä niihin aamujumppiin heti bikini jutskan loputtua :D

      Poista