perjantai 22. helmikuuta 2013

Askel oikeaan suuntaan.

Aamu oli tänään ihan mörökölli. Eilen kuitenkin tein sen päätöksen että nyt tartun todenteolla pääkoppa-asioihin. Päivän mittaan fiilis pikkuhiljaa koheni onneksi!

Aamulla itketti ja kaikki oli ihan päin seiniä. Helppo olisi ollu laittaa itkut selkäkivun piikkiin tai ihan minkä muun kuin sen että en vaan kestä katsella sitä omaa peilikuvaa.

Tänään oli jotenkin samankaltainen fiilis kun silloin kun itkin herkkuhimo itkuja. Kipuilu-itkut aiheesta kun aiheesta on näköjään itkettävä että voi jatkaa eteenpäin. Nyt loppuu se valittaminen :)

Päätös on tehty ja päätös pysyy. Teen saman päätöksen vaikka joka aamu uudelleen niin kauan että se nariseminen ei ole ensimmäisenä mielessä ;)

Iltapäivällä keksin että lähden ostamaan itselleni uuden paidan. Kokoja löytyi monestakin kaupasta mutta ei sellasta kivaa paitaa jonka olisin halunnut ostaa. Kummallisia vaatteita nykyään kaupoista löytyykin. 
Kun ei löytynyt paitaa ja jotain oli kuitenkin ostettava niin koriin eksyi...


Jääsalaattia, kaalia, kesäkurpitsaa, sipulia, teetä ja tikkareita :P
Tikkarit Ronjalle karkkipäivän karkeiksi!

Ei haittaa vaikkei uutta paitaa löytynyt, onhan noita tuolla kaapissa. Tänään laitoin edustavasti vaakaraitaa päälle kun lähdettiin likkojen kanssa Amarilloon syömään. Syötiin alku-, pää- ja jälkiruokakin. Ilman huonoa omaa tuntoa! Maha on niiiin täynnä ja mulla oli niiiiin hauskaa. En ole aikoihin nauttinut syömisestä ja olemisesta samallalailla kuin tänään. Joku palikka on liikahtanut ja matka kohti parempaa itseluottamusta on alkanut :) Ei ole helppoa mutta lupaan tästä lähtien olla mollaamatta itseäni joka käänteessä.



Raitapaita.


Ai niin siellä kaupassa näin entisen työkaverin jota moikkasin.
Hän katsoi ensin vähän pitkään ja tervehti lopulta jonka jälkeen alkoi mittailemaan katsellaan mua päästä jalkoihin. Sanoi sitten että sä olet pienentynyt. Minä siihen että joo, niin olen, 30 kg. 
Hän rupesi siinä varovaisesti kehumaan ja sepostamaan että jokaisen henkilökohtainen asia. Tajusin että hän mietti  esim. sairauden mahdollisuutta, korjasin kuitenkin ja sanoin että mulla on tässä projekti meneillään jonka jälkeen onnitteli ja ihmetteli pitkän aikaa. Hetki siinä jutusteltiin ja mä kiitin kauniisti ja hymyilin. Lähdin pois. Askel eteenpäin on otettu. Mä osasin ottaa sen kiitoksen vastaan! Hyvä minä! Sydän löi tuhatta ja sataa mutta en mä siihen kuollutkaan että kerroin mitä olen saavuttanut ;)



Otetaan niitä kuvia! Sarjassamme järkeviä otoksia :D

4 kommenttia:

  1. kiitos ihanasta ja hauskasta illasta..seuraavaksi sitten ne raakaruokailtamat ja sinkkuristeily..siihen asti hyvää energiaa kerätty tuleviin treeneihin.. olen niin ylpeä sinusta! Go mira GO! :) iloista viikonloppua toivotellen, aamujumppari ;)

    VastaaPoista
  2. Huomenta Mira !
    Todella ihanan kuuloinen ilta sulla !!! Mä olen menossa tänään, tosin ajattelin mennä pelkällä pääruualla ja viinillä....
    Hienoja päätöksiä sulla, pieni päätös päivässä, siitä se lähtee. Joskus on vaihdettava suuntaa ja alettava rakastaa ja arvostaa itseään. Ei rutinoita ja vähättelyjä, sä ole kaunis ja hyväkroppainen, ja sulla menee hienosti.
    Mun ruokaostokset oli eilen 8 purkkia rahkaa, iso purkki raejuusto ja Me Naisten kevätmuotinumero. No, täydennysostokset nuo olivat, mutta mua huvitti.
    Ja lehdestä kattelin kesän värejä, ihanaa kun saa pukea päälleen jotain kaunista.
    Minäkin shoppailin eilen paidan illaksi, paljon pystyin sovittamaan jo Kappahlin normaalien osastolta, se tuntuu hyvältä.
    Hienoa, että kiitosten vastaanottaminen tuntui luontevalta. Kun noita keskusteluja ei voi välttää =)

    Ihanaa viikonloppua sulle !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huvittavaa tosiaan miten se ostoskorin sisältö ja heräteostokset on muuttanut muotoaan :)

      Iloista viikonloppua sulle myös ihana wanna bee :)

      Poista