sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Yksi ateria.

Kävin kurkkaamassa uuden kuntosalin tilat tänään ja voi ihme, että systeemit on todella hienot!
Porraskone oli aika mahtava. Kymmenen minuuttia kipusin kohti korkeuksia, hiki virtasi solkenaan :D Tehokasta!
Porukkaa oli paljon ihastelemassa ja testailemassa uusia juttuja joten kuvia ei tullut räpsittyä niitä sitten kun on vähemmän ruuhkaa. Salilla puuhailin tänään vähän sitä sun tätä. Tein jaloille muutamia liikkeitä, selälle paria eri liikettä, vähän hauista ja ojentajaa.
Salilla heilumisen jälkeen suunnattiin keskivartalojumpalle ja voin jo valmiiksi sanoa ettei jouluna tarvii paljon naureskella, sen verran kovaa meitä taas vietiin :D

Kotiin kun pääsin kuntosalin ja maharääkin jälkeen oli nälkä melkoinen. Kuinka paljon ihminen voikaan kerralla syödä?! Monien mielestä määrä on jäätävä, toisille taas ihan normimeininkiä...


Pikku annos keittoa, kurkkua ja tomaattia :P

Keitto:
100 g kanaa
30g pastaa
1 paprika
1 parsakaali
1 sipuli
sekalainen määrä sekalaisia mausteita

lisäksi:
1 kurkku
puoli rasiallista kirsikka tomaatteja

Ruokajuomaksi puoli litraa vettä

Maha tuli täyteen. Melkoisen mukavaa kun saa syödä paljon maukasta ruokaa :P 


Tämänhän olisi voinut syödä jälkkäriksi mutta säästän kuitenkin tiistaille :P
Saaralle suurkiitos hienosta piprusta <3
Koska huomenna on vapaata, eikä salille pääse ihan kuudelta voisi tänään yrittää valvoa ihan vähän normaalia pidempään ja vaikka telkkaria tuijotella. Ja syödä. Tiuhaan tahtia on saanut tänään syödä kun aamupäivän ruokavälit venyi sopimattoman pitkiksi. Onneksi syöminen on niin mukavaa, että sitä tekee oikein mielellään :D

Hyvä ruokahalua meille kaikille!

6 kommenttia:

  1. tos pöperöst puuttuu viel kukkis ja kiinankaali ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vähän jäi miniksi toi annos, korjataan asia tän päivän aterioilla :P

      Poista
  2. Tulin toivottelemaan mimmille upeaa joulua ja kaunista joulumieltä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kovasti! Lämmintä ja iloista joulua sinulle ja perheellesi myös <3

      Poista
  3. Hei Mira !
    Ihanaa Joulun aikaa sinulle ja lapsellesi !!!
    Kivaa piparinsyöntiä ja kivoja palauttavia treenejä uudella salillasi.
    wb

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana wanna bee!
      Tunnelmallista joulunaikaa sinulle ja pojallesi <3

      Poista