torstai 22. elokuuta 2013

Kaikkea jännää.

Uskokaa tai älkää mutta mä olin aamusta asti tosi hyvällä mielellä kaikesta! Kroppa ei ahistanu. Ei mietityttänyt paino tai mahamakkarat. Mulla vaan oli alusta asti hyvä fiilis. Kivaa!

Tosin aamulla väsytti sen verran, että ajattelin nukkumisen olevan paras vaihtoehto tällä kertaa mutta mieli halusi kuitenkin jotain tekemään. Mä saan niin kivasti potkua päivään kun käyn aamulla vähän liikkumassa toisinaan kun menen töihin ilman, että olen jumppaillut mitään niin olo on ihan nuutunut koko päivän joten miksi siis en menisi aamujumpalle? Ei yhtään syytä olla menemättä.

Jaksaa, jaksaa!
Enkä ees näytä omasta mielestä kauheen paksulta tänään :D

Aamun minuutit.
Lapussa lukee: älä polje taaksepäin, kiitos!
Kukas nyt takaperin ;)

Kaikkea jännää tapahtuu niin nopeaa vauhtia, että heikompia hirvittäis. Ensin jännittää huominen Action run johon osallistun. Voi mua siellä kiipeilemässä ja ryömimässä :D Jännä nähä pääsenkö koskaan maaliin!

Toiseksi jännitän tai enemmin malttamattomana odotan reilun viikon päästä tapahtuvaa muuttoa. Oon pitkään miettinyt muuttavani täältä osasta kaupunkia pois ja rauhassa uutta kotia etsinyt. Yksi ja toinen asia kolahti niin äkkiä paikoilleen, että muutto tulikin nopeammin kun osasin odottaa. Tässä tilanteessa ihminen ei voisi enempää toivoa. Niin paras koti löytyi meille tuolta citystä ;) On muuten ihan tosi lyhyt matka jumpalle ja ihan mihin vaan!

Kolmanneksi jännitän sitä mitä en kerro vielä(kään)! ;)

Ja kaiken lisäksi vielä muut bonus jännitykset jotka ei suoraan muhun liity. Kyl nyt on jännitettävää :D

Öitä!

2 kommenttia:

  1. Mä ajattelin jo ettet lähe Action Runiin ku nimees ei löytyny listalta mut ehkä se on vaan jotenki unohtunu tai sittei vaan mun silmä löydä sitä :D ku muistelin että jussina juttelit siitä töissä ku olin vierailemassa :) mut siel sit törmätään, eiköhän molemmat maaliin selviä yhtä kokemust rikkaampana ja itsensä haastaneina. Hyvä me!
    -S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatteleppa että niin kauan olen tiennyt, että sinne menen enkä ole edes ilmottautunut :D Onneks tänään voi ilmottautua vielä 16-17 välillä ;)
      Törmäillään siellä ja tsemppiä sullekkin koitokseen!

      Poista