lauantai 17. elokuuta 2013

Opitut tavat.

Opitut tavat on sitkeässä.

Niin ne oli mulla itsellänikin. Oli tapana syödä kun oli hyvä mieli, paha mieli, telkkarista tuli hyvä ohjelma, kaveri tuli kylään niin piti vähän jotain tarjota kuitenkin, aina kun satoi vettä oli mitä parhain syy tehdä sadepäivän pannaria ja sitä sitten syötiin se pellillinen kerralla. Mitäs sitten kun vettä satoi joka päivä? Silloin syötiin pannaria tietenkin joka päivä.
Sämpylöitä leivoin itse monta kertaa viikossa, mikäs sen parempaa mutta joka kerta ne sämpylät oli niin hyvä että niitä piti kerralla syödä pellillinen kera voin ja juuston. Kauppareissulta piti aina ottaa matka evääksi suklaapatukka tai jokin croisantti irtomyynnistä jotta jaksaa kotiin saakka ja siellä sitten syö sen ruoan.
Yksi suosikki "ruoka" oli itse tehty pizza. Paljon juustoa eikä sekään pellillinen kauaa vanhentunut. Ihan vaan siksi, että se oli niin hyvää sitä söi niin kauan että se loppui.

Jotakin taas paistumassa. Malttamaton vahtii ihan lähellä.
En kuitenkaan ilmeisesti paksuimmassa kunnossa tuossa ole.
Lapsethan ihailevat vanhempiaan tekivät he sitten minkälaisia valintoja vaan. Mä olen tehnyt äärettömän huonoja ruokavalintoja. Kuvittelin, ettei ne tavat niin kovin tartu jos mä syön kun lapsi nukkuu ja tarjoan hänelle vain hyvää ruokaa. Pannariakin riitti 1-2 palaa, samoin pitsaa. Toki myös tuoreita sämpylöitä ei sopinut mielinmäärin syödä. Äiti piti huolen siitä ettei aamulla ollut mitää jäljellä enää.

Jostain kumman syystä lapselta putosi painoa n. 5 kiloa kun aloitin oman keventely urakkani. Se kertoo siitä, että oli koko ajan hakoteillä ruokahommien kanssa myös lapsen osalta.
Myöhemmin kävi niin, että omista oikeista hyvistä valinnnoista huolimatta lapsi alkoi lihomaan uudestaan. Huolimatta siitä, että pelasi jalkapalloa 2-4 kertaa viikossa. Pääasiassa törötti maalissa odottamassa milloin pallo tulee kohti.
Kotoa ei enää löytynyt herkkuja. Mitä ihmettä siis? Herkunhimo on syvään uurrettu tyttöön ja jostain hän sen makean haalii. Kelpaa ihan vaikka pelkkä sokeri jos ei muuta ole.
Yhdessä olen ystävien kanssa pohtinut mikä neuvoksi kun oikea ruoka ei kelpaa mutta herkkuja menisi vaikka kuinka. Lopputulos oli se, että  kotiin hankitaan jotain pieniä herkkuja jotka on sallittuja joka päivä. Mikään ei siis ole kiellettyä joten jos se auttaisi. Ei tunnu auttavan.
Tosin painon nousu on nyt pysähtynyt. Se on hyvä asia. Lapsen syömishommat on täällä kodissa totaalisen hakusessa ja koska kyseessä on jo 12 vuotias en voi jatkuvasti olla vahtimassa mitä hän suuhunsa laittaa.
Tilanne ei ole painon suhteen ihan katastrofaalinen. Ihan normaalipainon ylärajoilla paino kuitenkin seilaa.

Tyttö on nähnyt lähes koko elämänsä kuinka äiti syö huonosti ja on laiska. Se on se malli jota hän on ihaillut. Tätä uuttakin elämää hän ihailee kovasti mutta niiden uusien mallien sisäistäminen taitaa viedä aikaa. Mä uskon ja luotan siihen että sitkeys palkitaan. Ennen pitkää nämä uudet konstit iskee tajuntaan tytöllekkin. Olisi hirveä harmi jos tytöstä kasvaa ylipainoinen ja itseensä tyytymätön aikuinen.

Mä tunnen suurta häpeää ja epäonnistumista tän asian suhteen. Turha mun on kuitenkaan hakata päätäni seinään vaan luottaa siihen, että pidemmällä tähtäimellä homma toimii myös lapsen kohdalla.

Toki näistä asioista puhutaan kotona. Tietyllä tavalla pitä kuitenkin olla varovainen, etten aiheuta mitään traumaa jota lapsi sitten aikuisena joutuu blogissaan pähkäilemään ;)

Aina kun näen kaupungilla tai jossakin ylipainoisen lapsen mun tekisi mieli etsiä lapsen vanhemmat käsiini ja ravistella kunnolla ja kysyä tiedätkö mitä teet tuolle lapselle. Mä olen myös alkanut itkemään kun näen lihavan äidin lihavien lapsiensa kanssa kulkemassa tuolla. Mä näen niin itseni ja huonon esimerkkini niissä perheissä. Miten ihmeessä mä voisin pelastaa tän maailman ylipainolta? Tai edes ne lapset? En mä voi joten panostan tuohon omaan tyttööni vain.

Äitinä tietty mua surettaa se, että lapset on niin kovin ilkeitä toisilleen. Jos olet hieman normaalia isompi saati reilusti ylipainoinen. Heti joku ilkimys tulee ja kiusaa. Syyksi riittää toki ihan mikä muukin syy vaan.

Tää kirjoitus on varmasti kovin sekava mutta tää asia on niin lähellä sydäntä etten pysty jäsentelemään ajatuksia sitäkään vähää kuin aiemmissa posteissani.

Ekalle luokalle aikanaan lähti tämän näköinen likka!

Herkkujuttuja joskus! Tuoretta sämpylää, pasta"salaattia" ja näkyy
löytyvän jotain vihreääkin ;)

Kutos luokan aloitti hurja esiteini eläinkuosissaan.

Ja voi sitä ihailua mitä äiti saakaan osakseen.

" Äiti, voitko tehdä mulle ruokavalion sit kun oon aikuinen?"

" Mä haluun samanlaiset kädet kun sulla on!"

" Äiti siis vau mikä suoni sulla on tuolla jalassa!!!" 
(Vastasin ettei oikeesti ole kyse mistään siististä jutusta, se on vaan suonikohju eikä siinä ole mitään hienoa.)

Myös silloin kun oli lihava niin Ronja ihaili mun käsiä: "Äiti, sun voimat roikkuu alas päin. Vau!"


Iphone innostui kuvaus hommiin tänään ihan itsekseen.

7 kommenttia:

  1. Ei kaikkien lasten ylipaino ole "kotoa opittua". Ei ainakaan vanhemmilta. Ja oikeasti; vanhemmat eivät voi vaikuttaa lapsiinsa enää nykypäivänä kuin ehkä puolet. Loppuosa tulee yhteiskunnan muista osista. Kavereista, netistä yms.
    Eli ei saa syyttää yksin vanhempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että joskus tulee se aika kun vanhemmat eivät voi tehdä valintoja lastensa puolesta.

      On vaan hyväksyttävä se, että lapsi kasvaa ja itsenäistyy. Tässä vaiheessa niillä ympäristön vaikutuksilla alkaa olemaan suurempi merkitys kun vanhempien sanalla.

      Jos kuitenkin kotona oppisi jo pienestä asti terveelliset tavat niin vaikuttaisiko se kuitenkin lapsen omiin valintoihin myöhemmin?

      Poista
    2. Nääh. Jos oppii terveelliset tavat, mistä saa sen huonon esimerkin jotta älyää pitää kiinni terveellisistä tavoista? :) en usko että syömisten suhteen vanhempien esimerkillä on niin kovaa painoarvoa. Pääasia lienee että lapsi saa keinot kotoa ajatella itse ja esim. Laittaa sitä ruokaa. Se terveellisyys ja terveellisyyteen pyrkiminen täytynee tulla lapsen / nuoren pään sisältä loppujen lopuksi, uskon ma.
      Miksi ne kersat muutenkaan lotrais alkoholin kanssa tai tupakan, huumeiden jne jos vanhempien esimerkillä olis väliä? Ei esimerkillä vaan sillä että antaa aivoille eväät tehdä järkeviä valintoja, selvittäs monelta ongelmalta mitä n. 20 vuotiaat nykyään järkkää perheelleen, itselleen ja yhteiskunnalle.....

      Poista
    3. Mä mietin tota esimerkki asiaa just vaikka tupakka ja alkoholi asioissa. Päiväkotimaailmassa näkee kuinka pikkupojat ihailee isiään tai äitejään ja siksi leikkivät pihalla polttavansa tupakkaa ja juovansa kaljaa. Heidän mielestään siinä ei ole mitään outoa.
      Leikkisikö lapset sellaisia leikkejä jos eivät olisi jostain sellaista mallia ottaneet?

      Tosin itse en ole alkoholisti vaikka isäni on.

      Mistä sitä tietää mutta silti uskon, että mallioppimisesta kaikki kuitenkin alunpitäen lähtee.

      Tosin jos näihin kysymyksiin olisi yksi ja ainoa oikea vastaus ei näitä asioita tarvitsi miettiä monelta kannalta.
      Niin monta on varmasti mielipidettä kuin on ajattelijaakin :)

      Poista
    4. Pohdin tuota vastaustasi taas pitemmän aikaa ja tulin siihen tulokseen että totta, pienet lapset toki leikkivät noita leikkejä. Mutta paljon muitakin; kuinka moni lapsuuden leikeistä kuitenkaan kantaa teiniyteen? Kuinka moni teiniyden hölmöily jää kuitenkin pois aikuisuuteen siirtyessä.. Toisaalta, jotkut eivät tunnu kasvavan mistään yli koskaan (tunnen niitä kirottuja 24-25v ihmisiä jotka ovat edelleen yläasteikäisen kehitystasolla ajattelu- ja käyttäytymismalleissaan) ja sitten on meitä fiksumpia aikuisia, jotka tiputamme tietyt teinikäyttäytymiset pois ihan itsestään kun olemme vaan ajatelleet asian läpi ja normalisoituneet. Kuinka paljon sitten on kiinni vanhempien antamasta esimerkistä, kuinka paljon luonnollisesta kehityksestä? En tiedä. Olet oikeassa että ei näihin olekaan yhtä oikeaa vastausta, mutta ihan hyvähän näitä on käydä läpi ja pohtia, jos vaikka joskus löytäisi itsensä jostain viisaan ajatuksen kera ;)

      Poista
  2. Musta on upeaa, että pohdit asiaa ja pidät sitä niin tärkeänä. Kyllä kotoa viemisiksi saa kuitenkin aika paljon eväitä elämään, vaikka kaikki ei tietenkään sieltä tulisikaan.

    Uskon silti, että tyttösi saa sinulta ennen kaikkea oppia nyt siitä mikä oikeasti on hyväksi ja kuinka koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä hyviä päätöksiä. Olet tehnyt upeaa jälkeä ja annat nyt erinomaista esimerkkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon myös, että tän tarinan opetus on se, ettei koskaan ole liian myöhäistä tehdä hyviä päätöksiä :)

      Kiitos tästä :)

      Poista