keskiviikko 21. elokuuta 2013

Plörinäksi meni.

Tän päivän syömisrytmitys siis!

Olin viime yön töissä. Mulla on tapana syödä uuden päivän aamupala viiden aikaan töissä, ihan sama aikataulu kuin kotonakin siis. Tänäänkin kaikki sujui kuin elokuvissa. Sen aamupalan osalta siis!

Töissä en paistele munia vaan niiden tilalla toimii raejuusto.

Kotiin kun pääsin painelin suoraan nukkumaan. Ja kolmen tunnin päästä olin hereillä. Luulin, että on jo ainakin päivä puolessa mutta kello olikin vasta yhdeksän. Siinä sitten muutaman mutkan kautta leijonaemon vaistot heräsi minussa. Asioita selvitellessäni unohdin kaiken muun ajattelun. Läksin sitten kyläluutailemaan. Kahville kun oli tarkoitus mennä niin huomasin, että lompakko on jossain muualla kuin laukussa. Kahvit onneksi järjestyi vaikka olin lahopäänä liikenteessä. Kiitos  :)

Puoli kolmen aikaan multa sitten kysyttiin niin, että mites ne sun syömiset? Kaveri on siihen mennessä syönyt ainakin kaksi kertaa aamupalan lisäksi. Jotain siinä sönkötin huonosta päivästä sekä jossakin olevasta lompakosta. Löysin jumppakassin pohjalta syötävää...

Ei taida ihan korvata lounasta ja välipalaa?
Tuollainen löytyi laukusta.

Siitä sitten jumppailemaan. Hauis-ojenta osastoa. Ja vatsojakin. Jumppailun jälkeen kaahailin kotiin ja paistelin nopeasti syötäväksi ne munat jotka kuuluisi mun aamuun. Munat viritin parin näkkärin päälle. Rehuja oli matkassa myös. Kuvaa en tajunnut ottaa. En arvannut, että tänään raportoin syömisistä blogiin :D

Tässä kohtaa olin vielä melkoisesti jäljessä näiden ruokien kanssa joten melkein heti aloin tekemään sitten ruokaa :P 

Riisiä ja kesäkurpitsa-sipuli-kana-paseerattutomaattimössötys.
Melkoisen vahvasti maustettuna.
Avomaankurkkua ja tomaattia.

Nyt voin jo melkein taputtaa itseäni olalle koska sain tasattua levällään olevan ruokapäivän aikataulun aika hyvin. Vielä ois iltapala jäljellä.

Pieleenhän tää kuitenkin lähti jo aamusta asti ja sellasta ei saisi päästä tapahtumaan. Ei näitä kovin usein enää käy. Ja kuitenkin oon ahkerasti paikkaillut tilannetta tässä :D

Parempi rytmi huomenna. Kaikki on valmiiksi mietitty!

HeiHei!

2 kommenttia:

  1. nii iii..et vaan jaksa enää kuunnella mun saarnoja ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon niin totaalinen umpiluupää, että tarviin paljon toistoa joten saarnaa ihan rauhassa vaan. Kyl mä jaksan. Joka kierroksella joku juttu kuitenkin mun takaraivoonkin jää ;)

      Poista