torstai 1. elokuuta 2013

Reppuostoksilla.

Onpa tullut sali taukoa pari päivää tässä. Eilinen oli tarkoituksella lepopäivä, tänään olisi mieli kovasti tehnyt lähteä mutta niska-hartia-selkä osasto on mennyt sellaiseen juntturaan ettei olisi ollut ihan kaikista viisain veto lähteä rautaa heiluttelemaan.
Tänään pääsen onneksi hierojalle. Jospa se olo siitä helpottuu ja unikin maistuisi vähän paremmin :)

Mä sain reilun viikon jatkoaikaa töiden osalta! Kivaa :D Olisi tietty ihan parasta jos saisin pidemmän sopparin jostain niin ei tarvitsi ihmetellä joka viikko, että mitäs ensi viikolla. Tämä reilu viikko on kuitenkin tyhjää parempi ehdottomasti!

Yksi haastellisempia tehtäviä joita olen viime aikoina suorittanut on ostoksilla käynti Ronjan kanssa. Voi ihme, että 12 vuotias osaa olla jo muka niin kaiken tietävä. Äiti on outoa väkeä kun ehdottelee niin kummallisia tavaroita ja meinaa viedä vielä kiinalaiseen ravintolaan syömään.
Meidän oli tarkoitus pitää kiva tyttöjen päivä käydä hankkimassa koulutarvikkeita mutta lopulta homma meni niin, että mä annoin rahaa ja istuin kahvilla. Ronja juoksi yksin kaupoissa ostamassa mieluisia koulujuttua.
Oon koko kesän ajatellut, että Ronjan pitää päästä kiinalaiseen syömään kun ei ole koskaan ollut. Tänään sitten mentiin mutta alta kahden minuutin oltiinkin jo pihalla kun ei siellä ole muka mitään sopivaa syötävää :/
Lopulta sitten syötiin Amarillon lounas puffasta perunamuussia ja uunilohta :P

Niin ja kirpparilta löysin itselleni mekon (vai olikohan se tunika) ja huivin!

Ronjan mielestä oli ihan hirmuisen kiva päivä ja aivan riemuissaan pomppi uuden repun kanssa pitkin kotia. Pakkasi jo kaikki koulukamatkin valmiiksi. Koulu voi siis alkaa!

Nonni, nyt on uusi reppu!

Vaatehaaste jatkuu vielä muutaman päivän. Siis ei pelkkää mustaa päälle!

Eilen.

Tänään.
Noi ihanat-kamalat leoparditrikoot valui koko ajan.
Mä siis oikeesti liikuin noin julkisilla paikoilla koko päivän!
Pöksyihin jo melkein tykästyin mutta ei niitä voi käyttää kun ei ne pysy päällä.

Moiks!

2 kommenttia:

  1. Voihan sentään mitkä sääret! Ja koko olemus! Mahtavaa! :-)

    - Saman salin tyttö (joskin ei olla nyt samaan aikaan salille satuttukaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nöyrin kiitokseni kivasta kommentista!

      Ens kerralla kun satutaan samaan aikaan sinne salille ni nykäse mua hihasta ;)

      Poista