sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Laiskiainen!

Tulisi jo kesä ja kärpäset tai se lämmin loma :D Pengoin vaatehuonetta ja kaikkia kivoja kesäpaitoja oli sopiviksi tullut! Jihaa! Kesällä osa on jo ehkä liian isoja mutta osaa voi käyttää ihan hyvin. Onni on omistaa sellaisia ystäviä jotka on vaatekaappejaan mulle tyhjennellyt!

Aamulla heräsin ajoissa, tuttuun tapaan ja rauhassa söin aamupalan ja läksin salille jalkajumpalle. Yllätyin koska kintut antoi tehdä enemmän mitä pitkiin aikoihin. Treeni siis ei menny hukkaan vaikka muu päivä ehkä vähän :D Tulin jumpalta kotiin ja istuin sohvalle ja iski ihan totaali väsymys. Kävin itseni kanssa pienen keskustelun aiheesta päiväunet. Ensin yritin väittää itselleni ettei päiväunia saa nukkua, menee tehokasta aikaa hukkaan ja yöunet saattaa kärsiä jne. Onneksi kuitenkin olin niin fiksu, että ymmärsin käydä maate ja ottaa torkut! Sitä mä nyt tarvitsin sillä hetkellä. Mihin mulla edes vapaapäivänä olisi ollut kiire? Ei se maailma mun ympärillä kaadu jos en koko ole jotakin hääräämässä! Loppupäivänäkään en ole tehnyt yhtään mitään. Mä oon vaan ollu! Kuinka kivaa toisaalta on tällainen jouten oleminenkin. Pitää vaan opetella oikeasti rentoutumaan. Silloinhan en kokonaan osaa vaan olla jos pitää ajatella et nyt ei saa tehdä mitään :D Selkeää vai mitä?!

Nää on taas näitä et pakko nyt joku kuva edes
ottaa! Pitkät on hihatkin kun aluksi oli niin kylmä!
Ja se ilme taas. Voi maailma :D

Mä ajattelin tän olemisen kruunata saunomalla ja tuijottamalla telkkari loppu illan. Monesti mä ajattelen ettei telkkaria kannata edes avata kun ei sieltä mitään fiksua kuitenkaan edes tule mut mitäs jos vaan laittas aivot narikkaan ja tuijottais ihan huvin vuoksi jotain vaan!


Tässä kuvassa olin huomaavani jotakin pienen pientä kehityksen tynkää
noissa kintuissa?
Hiukset on taas hianosti <3

Voiko mistään päätellä, että yritän henkisesti valmistautua ensi viikon lepoiluun! Yritän vaakuutella itselleni selkeästi, että ihan hyvällä omalla tunnolla voi rentoilla ja nautiskella vähän erilaisesta puuhasta kun yleensä. 


Mikähän idea tässäkin on?

Teoriassa on ihan selkeä homma se miksi on syytä välillä levätä niistä treeneistä mutta se, että ne aivot saa lepo asentoon onkin haasteellisempi juttu. Lepoviikon vien ajatuksella läpi kuitenkin. Tiedän miten hyvää se tekee kropalle ja kuinka hyvin taas jaksaa jumppailla niin sen ajatuksen voimin uskon, että selviän hyvin. Kylmä-kuumajuttua ei kuitenkaan ohjelmasta jätetä pois! Kivaaaaa!


Ihan vaan, ettei pääsis unohtumaan miksi kyykyt on niiiiin kivoja :D

Nyt saunaan!

4 kommenttia:

  1. Mulla tulee monesti nimenomaan jalkatreenin jälkeen iso väsymys ja oon nukahtaa siihen pöydän ääreen, missä oon juuri palkkarini juonut. Joskus pitää ottaa siinä pää pöytää vasten pikaiset tehotorkut. :DD Kovaa touhua tuo reenaaminen! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuntuu olevan! Onpa kiva taas huomata etten yksin ole moisen uurastuksen jälkeen väsyksissä :)

      Poista
  2. Hihii, täälläkin on persetalkoot menossa, hyvä motivaatio tuo kuva ;)
    Ja todellakin on jaloissa kehitystä hienoa! Sitä kehitystä auttaa, kun osaa antaa itselleen myös lepoaikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perstalkoot on hyvästä :D Toi lepoilu on haastavaa mutta välttämätöntä. Senkin asian suhteen onneksi koko ajan tulee taitavammaksi :)

      Poista