maanantai 13. tammikuuta 2014

Ruokaa!

Tänään on lepopäivä. Mä aion oikein panostaa näihin lepopäiviin jatkossa, koska jostain syystä ne meinaa jäädä välistä. Yksi lepopäivä viikossa tulee melkein luonnostaan mutta kaksi on nyt tavoite. Tiedäthän, että lihas kasvaa levossa ;)
Lepopäivänä yritän ottaa kokonaisuudessaan iisimmin, enkä poukkoile silloin ympäriinsä kuin heikkopäinen. Lepopäivälle sallin kuitenkin uimahallin vesijuoksu-kylmä-kuumasetin.

Mulla oli eilen vähän erilainen ruokapäivä. Ei suinkaan huono mutta söin jotain normaalista poikkeavaa ja niistä nyt kuvasatoa... Voisin vaikka laittaa kaikki päivän sapuskat mutta aamupala on jo niin tuttu, että antaa sen koristaa edellistä postia!

Lounaalla: Perunaa, sipulia, oliiviöljyä ja mausteita uunin kautta lautaselle
kera savulohen ja tuoreiden rehujen! Nam!


Päivällinen kasautui näistä...
Ainekset: luomu mungapapu
saattaa sisältää jäämiä soijapavusta

pannulle sipulia, kesäkurpitsa, suippopaprika
ja mausteita.

Herkullisen näköistä :P

Meinasin kuvata koko sapuskan teko operaation mutta kesken kaiken puhuin puhelimessa niin aikeet meni mönkään. Kasvisten sekaan heitin jo valmiiksi paistetut kanat ja keitetyt mungapapu pastat.


Valmis pöperö lautasella!
Maistuis varmaan sullekkin :P
Oli hyvää!
Mähän olen ollut vannoutunut (ilta)puddingin syöjä jo vaikka kuinka kauan mutta nyt se on kuin itsestään jäänyt pois kun rahka palasi iltoihin. Mulla on pakastimessa vaikka kuinka paljon mun itse tekemää omppuhilloa ja nyt mun missiona on tuhota ne hillot. Ihan superherkkua onkin muuten rahkan ja mantelilastujen kanssa. Hillossa on toki ihan oikeaa sokeria jonkun verran mutta se tuskin kaataa tätä mun maailmaa mihinkään suuntaan :D


Slurps!
Välipalaksikin syön rahkaa mutta mantelit on silloin
kokonaisia.
Jännä nähä kuinka kauan tota hilloa riittää!

Nyt on maha täynnä kasvis-kana keittoa, kurkkua ja tomaattia! Mikään ei siis ole nyt niin hyvä ratkaisu kuin mennä sohvalle mahan viereen pötkölleen ennen kuin taas saa syödä uudestaan!

Heippa!

4 kommenttia:

  1. Papupastaa! :O Mille se maistui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätävän hyvälle ja pastamaiselle maistui! Ei niin sanotusti mikään tyrkännyt vastaan. Ja koostumus oli niin lähellä oikeaa pastaa, että en voinut kuin ihmetellä millä konstilla pavusta on saatu pasta :D

      Poista
  2. Mielenkiinto kyllä heräsi tuota papupastaa kohtaan! :)

    VastaaPoista